Pienet pojat uimahalleissa

 

Kolumnisti Sari Helin ruotii kovin ja suorasukaisin sanoin lasten lihavuusongelmaa kolumnissaan 8-vuotiaan miestissit. Häntä järkyttävät siis uimahallissa nähdyt pikkupoikien ”miestissit”.

Helinin tulisi olla iloinen nähdessään lähiöuimahallissa pulleita poikia nauttimasta liikunnasta eikä tehdä heistä kummajaisia. Ihania uimareita ovat myös langanlaihat, vääräsääriset, honkkelot ja huonoryhtiset pojat. Uimahalleissa tulee kaikenlaisten kehojen saada polskuttaa ja liikkua ilman, että tädit haukan lailla vahtivat niitä tehden arvioita vanhempien kyvystä ruokkia lastaan oikein. Pojan ”miestissit” kun eivät välttämättä edes ole kytköksissä epätäydellisiin elämäntapoihin. Joka kolmannella murrosikäisellä pojalla esiintyy rintojen kasvua, joka liittyy hormonaaliseen toimintaan, ei sinänsä siis mamman pullaan. ”Miestissit” ovat siis luonnolliset, mutta niihin yhdistetään valtavasti negatiivisia konnotaatioita.

On totta, että lasten parissa esiintyy huolestuttavaa ylipainoa. Meillä on enemmän ruokaa kuin koskaan, ja samalla siihen suhtaudutaan fanaattisemmin kuin koskaan. On kaikenlaista ruokavaliota, jotka saattavat olla koko elämän johtotähti. Toisten ruokavalioita arvostellaan hanakasti. Joillekin lapsille ruoka liittyy tunteiden säätelyyn, kuten monelle aikuisellekin.

Läskihysterialla, vatsamakkaroiden kyttäämisellä tai ”miestissien” arvostelulla ei kuitenkaan saada aikaan mitään hyvää. Pienillä pojilla on yhtä lailla kehonkuva- ja ulkonäköpaineita kuin pienillä tytöilläkin. Läskejä kyttäävä ja moralisoiva yhteisö sulkee läskin pois liikunnan iloista. Lapsen ei ole helppo arvostaa itseään, jos hänen ulkoisia ominaisuuksiaan ruoditaan.

Suhde ruokaan voisi omasta mielestäni parantua tutustumalla tarpeeksi hyvin mistä ruoka tulee ja että lapsi oppii tuntemaan ruokakasveja, niiden kasvattamista ja itse ruoan valmistusta. Lapselle tekee hyvää kerätä marjoja ja sieniä ja oppia tuntemaan niitä yhdessä aikuisten kanssa. Erityisen tärkeää voisi olla saada tutustua niin sanotun roskaruoan valmistusprosesseihin ja raaka-aineisin. Ruokaan on hyvä kehittää arvostava suhde.

Lasten laittaminen liikkumaan ei sekään ole aina kaikille helppo juttu, sillä todistettavasti alle kouluikäisen lapsen päästäminen yksin ulos leikkimään voi nykypäivänä johtaa lastensuojeluilmoitukseen. Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta kärrätä lapsiaan miekkailuun, ratsastustunnille ja jääkiekkoon. Koululiikunta voi joillekin lapsille tuoda suorituspaineita.

Koska asiat eivät ole niin yksinkertaisia, sellaisen palveluksen voisimme lapsille tehdä, että emme sotke edes hyväntahtoisuuttamme omia pakkomielteitämme heihin ja heidän kehoihinsa.

PetraNyqvist
Sitoutumaton

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu