Kulttuurinäkymiä kuplien ulkopuolella

Näyttelijä Krista Kosonen kohautti joitakin kertomalla Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei tunnista vaalituloksista omaa Suomeaan, jossa on ”tasa-arvoiset ihmisoikeudet ja kaikille hyvinvointivaltio ja kaikenlainen rasismi pois, minusta se on vain rikkaus, että tänne tulee ihmisiä, eikä vain suljeta ovia." Hän myös uskoo elävänsä jonkinlaisessa kuplassa sen suhteen.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kirjoitti avoimen kirjeen Kososelle, jossa hän moittii ”suvaitsevaisia” ennakkoluuloisuudesta. Väitteensä tueksi hän mm. esittelee PR-kuvaa, joissa esiintyy perussuomalaisten nuorten kansanedustajaehdokkaiden seurassa nuori maahanmuuttajataustainen jäsen, joka tosin muista poiketen ei ollut ehdolla vaaleissa.

Anonyymeistä maahanmuuttajajäsenistä ja suvaitsemattomista suvaitsevaisista muistuttava Tynkkynen kuitenkaan ei tullut valituksi eduskuntaan, joten hän ei varsinaisesti edusta sitä vaalitulosta, jota Kosonen kommentoi vaan kertoo omasta arjestaan perusnuorena. Sen sijaan varsinainen PS-politiikka sisältää monia eriarvoistavia yksityiskohtia, jotka ovat todellisia. Eduskuntaan tuli valituksi kosolti poliitikkoja, jotka uskovat siihen, että ihmisiä voidaan kohdella eri tavoin heistä itsestään riippumattomista syistä. Tällaiseen ei Suomessa olla aktiivisesti pyritty aikoihin, joten ei sinänsä ihme, ettei Kosonen tunnista Suomeaan siitä.

Miksi kulttuurialan työläinen siis saattaa tuntea huolta tällaisesta vaalituloksesta? Katsotaan muistin virkistämiseksi Perussuomalaisten kulttuurilinjausta, niin asia selviää. Seuraava ote on vuoden 2011 kulttuuripoliittisesta ohjelmasta, joista ei ole olemassa uudempaa versiota.

”Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle”

Vaatimus sisältää perusolettamuksen, että suomalainen identiteetti olisi jotenkin heikko, vajavainen ja kaipaa vahvistusta. Ja että taiteen funktio on korjata tuota esitettyä vajavaisuutta.

Käytännössä se myös tarkoittaa, että valtio tukisi vain suomalaisuutta myönteisesti tutkiskelevaa, kansallismielistä ja hyvin perinteistä taidetta. Vaikea uskoa, että ketään kiinnostaisi vaikkapa teattereissa esitettävät, sarjatuotantoiset klassiset Kalevala-tulkinnat, tai että Kiasmaan tuotaisiin kansallisromanttista taidetta, kun siitä voi nauttia Ateneumissa. Keinotekoisen uuskansallisromanttisen taiteen tuottaminen nykyajassa saattaisi myös ottaa tahattoman huumorin camp-muotoja.

Kulttuuriohjelma aiheutti neljä vuotta sitten laajaa ällistystä, ja Timo Soinikin kerkesi selittelemään, ettei tässä niin tosissaan oltu vaan haluttiin tietoisesti provosoida. Tosi on, linja tuskin pitää enää paikkansa vaan ulostulojen mukaan on entistä huonommalla tolalla:

Kansanedustaja Juho Eerola onkin esittänyt, että valtion taiteilija-apurahat puolitettaisiin tai niistä tiukan paikan tullen luovuttaisiin kokonaan niin, että on muinaisuudesta tutulla tavalla yksityisten mesenaattien tehtävä ylläpitää suomalaista taidekirjoa tai jättää ylläpitämättä. Käytännössä moni lahjakas kulttuurintekijä hakeutuisi muille aloille ja kulttuuritarjonta näivettyisi vähin erin tai altistuisi yhä enemmän kaupalliselle viihteelle. Tämä olisi tietysti tappiollista, sillä suomalaisen kulttuurin vahvuus on sen uusiutumiskyvyssä. Säästöjäkään ei tulisi juuri nimeksikään.

Kulttuurilla on myös tärkeä rooli taloudellisesti vaikeina aikoina. Syrjäytymistä voi ehkäistä esim. rap-työpajoilla, bänditoiminnalla, tanssilla, nuorisoteatterilla, kirjoittamalla ja mahdollisuudella kouluttautua kulttuurialalle ja valmistuen ilmapiirissä, joka on kulttuurille suopea. Tärkeää on varmistaa tarjontaa niin paikallisesti ja helposti lähestyttävästi kuin vaalia korkeatasoisia kulttuurin muotoja ja nykytaidetta.

Näyttelijät, muusikot, taiteilijat ja kirjailijat tuovat elämyksiä, iloa ja kiinnostavuutta vaikeaankin arkeen. Kulttuurin ei aina tarvitse olla taloudellisesti kannattavaa, koska se on satsaus yleiseen hyvinvointiin tai kehittää kokijaansa. Toki mikään ei suoranaisesti estäisi sitäkään, että kun kerran kukaan ei enää halua näpertämiämme matkapuhelimia, niin miksei vaikka sitten panosteta huippulaatuisiin produktioihin, muotoiluun ja uuden polven Kaurismäkiin? Tämä tietysti edellyttäisi tuota laajaa yhteiskunnallista kulttuurisuopeutta. Mutta tällaisenaankin tukeminen tuottaa myös taloudellisesti hyödyttävää kulttuurivientiä ulkomaille.

Kaiken kaikkiaan Kososen kommentti perustui puhtaasti faktoihin, eikä siinä ole sinänsä mitään yllättävää. Ei edes se kuplassa eläminen. Enemmän yllättää se, että PS omien kuvauksiensa mukaan sananvapautta ajavana puolueena on edelleen yleisluontoisesti niin tavattoman herkkä arvostelulle. Myös retoriikka on koventunut. Muutama vuosi sitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja tai puoluesihteeri olisi esittänyt syvät pahoittelut vaikkapa Jussi Halla-ahon irvailusta maahanmuuttajataustaisista ö-luokan ehdokkaista, joita edes suvaitsevaisto ei itse äänestä eduskuntaan (no kyllä itse asiassa äänestää, Kiitos Nasima ja Ozan) tai Teuvo Hakkaraisen sammaltavasta puhelusta toimittajalle, jonka sisältöä en tässä viitsi toistaa. Kaikesta tällaisesta on sittemmin tullut hyväksyttävää käytöstä, jota ei pidä kritisoiman, ettei tulisi leimatuksi "suvaitsemattomaksi suvaitsevaiseksi."

Runouden ystävänä päätän merkintäni (mahdollisesti uuden kulttuuriministerimme?) Juho Eerolan vaalirunoon.

Neljän vuoden välein aina Suomessa on vaalit.
Vain vähän värit vaihtelee, jää vanhat pohjamaalit.

On kansa Kaikkivaltias, se kaiken kyllä tietää.
Tietää minne vie tää tie, ja tietää mitä sietää.

Vaan kansan muisti, se lyhyt on, heikko, pieni, ohut.
Kepulta on unohdettu vaalirahakohut.

Kaikki puhuu vaaleista, osa myöskin tummista,
sekä niiden ylläpitoon tuhlatuista summista.

Leikkaukset, verot, sotet, sekä indeksit.
Euron kanssa edessä on fixit taikka krexit.

Täysistunnossa aatoksein saavuttaa kukoistuksen:
Jytkyä kun ponnistan, saan persuhallituksen.

Runo: Juho Eerola lähde: https://juhoeerola.wordpress.com/2015/04/15/vaaliruno/

 

Disclaimer: Kirjoittaja ei elä kuplissa ja tuntee perusuomalaisia äänestäviä ystäviä toisin kuin Kosonen.

 

 

 

 

 

 

PetraNyqvist
Sitoutumaton

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu