*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Poliisiylijohtaja avautui trolleista

  • Sinivuokko. Kuva: Petra Nyqvist
    Sinivuokko. Kuva: Petra Nyqvist

Eilen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen twiittasi:

”Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden jako on kadonnut. Etulinjassa väijyvät trollit, jotka ovat ottaneet tähtäimeen myös suomalaisen poliisin”

Kyseessä on kiinnostava ulostulo joka osoittaa että poliisi ottaa vakavasti informaatiovaikuttamisen yhteiskunnassa.

Kolehmaisen kirjoitus herätti jonkin verran ihmettelyä ja vaatimuksia kertoa, ketkä ovat trolleja tai mistä on kyse. Seurattuani Sylttytehtaassa näitä ilmiöitä kirjaan joitain omia näkemyksiäni.

Ehkä koko trolli-sana on hieman huono ja harhaanjohtava, sillä oikeastaan pitäisi kai puhua psykologisesta ilmiöstä, jossa yhteiskuntavastaisten voimien on helppo saada vetoapua kiusaamisesta nauttivilta yksilöiltä tai laumasieluilta, jotka toistavat näkemäänsä käytöstä ja reaktioita.

Lisäksi voi olla hankala yksilöidä, että joku on ”trolli”, sillä esimerkiksi poliisin kohdistuvat hyökkäykset koostuvat ainakin omien havaintojeni perusteella hyvin monenlaisten intressiryhmien kokonaisuudesta, joskus jopa keskinäisten vastapoolien.

Yhteiskuntaa järsivät voimat piilottelevat valemedioiden ja anonyymien sometilien takana ja yrittävät saada ihmisiä mukaan vihakampanjoihinsa. Tarkoitus on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen poliisista, lisätä epäluottamusta poliisiin ja herättää luottamusta valemedioihin, äärioikeistolaisiin tai äärikansallismielisiin liikkeisiin, katupartioihin ja liivijengeihin sekä ulkosuomalaisiin voimiin jotka kovasti haluaisivat korvata suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita, tulla alamaailmasta osaksi ylämaailmaa. Lyhyesti: rapauttaa yhteiskunnan rakennetta.

Tyypillisiä viestejä poliisiin liittyen ovat mm. poliisi ”vaikenee rikoksista”, poliisi ”valehtelee”, poliisi on ”suvakkipoliisi” , ”kansa vastustaa poliisia” tai poliisi on ”osa Naton informaatiosotaa”.

Nyt on tärkeä erottaa normaali kriittisyys poliisia kohtaan tai vaikkapa Aarnion tapaus. Sellaisen tapauksen jälkeen onkin ilmeisen paljon helpompaa herättää epäluuloa myös täysin tuulesta temmatuin perustein. Lisäksi poliisi on pinnistellyt alhaisin resurssein. Ymmärrän siksi, että joku saattaa loukkaantua jos kuvittelee itseään kutsuttavaksi trolliksi, kun on halunnut esittää kriittisyyttä poliisia kohtaan. On kyettävä myös erottamaan humoristisuus ja hauskanpito. Blogimerkinnässäni käsittelemäni ilmiö on kaukana siitä.

Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa yksittäisen poliisin tähtäimeen ottamista. Poliisista kirjoitetaan pilkallisia valemedia-artikkeleita, hänestä tehdään pilakuvia ja hänen toiminnalleen sepitetään täysin keksittyjä ja loukkaavia merkityksiä. Ylipäänsä koko poliisin ammattitaito kyseenalaistetaan, pyritään esittämään mahdollisimman naurettavassa valossa vaikka järjellisesti tilanteessa ei ole mitään naurettavaa. Naurettavaksi tehtyä irvikuvaa levitetään uutisia jäljittelevissä julkaisuissa ja yksityisissä ulostuloissa. Tämänkaltaisista operaatioista kirjoitti sotatieteiden tohtori Saara Jantunen.

Netin räyhälistö ymmärtää heti vaistonvaraisesti mitä kohdetta pitää pommittaa, ymmärtämättä olevansa osa trollausilmiötä. Näin avuksi rientävät vaikutteille alttiit blogistit, kommentaattorit ja muu väki. Olen nähnyt jopa yksittäisistä helsinkiläispoliiseista sepitettävän valetarinoita kansainvälisissä yhteyksissä. Ihmisten kyky suggeroida itsensä uskomaan jotain on hämmästyttävä.

Täytyy nostaa hattua esim. Helsingin johtokeskuksen Jussi Huhtelalle, johon on kohdistunut täysin posketonta vääristelyä, mutta hän on pysytellyt täysin tyynenä. Tämä jos mikä herättää ainakin itsessä vankkaa luottamusta poliisiin.

Ei ole sattumaa, että erityisesti Helsingin poliisi on herkästi valemedian hampaissa, sillä sen tehtävä on tutkia yhtä rötöstelyistä tunnettua valemediaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Siikalan kanssa samaa mieltä trolli käsitteen inflaation kärsimisestä. Alunperin se tarkoitti tosiaan vain nettihäirikköä, joka kerjää huomiota olemalla tahallaan ärsyttävä ja provosoiva. Alan olla myös sillä kannalla, että kohkaamisessa venäjätrolleista on moraalipaniikinomaisia piirteitä, vaikka en tietenkään edes unelmoisi kiistäväni ilmiön olemassaoloa. Tai sitten puolueen indoktrinaatio alkaa purra. Onhan tuolla blogissakin toisaalta sitaatti, jossa poliisin väitetään olevan osa Naton informaatiosotaa. Kuulostaa kaukaa haetulta.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kyse on hyvin kirjavasta ilmiöstä kuten blogissani kirjoitin. Käsitteiden keksiminen uusille ilmiöille on aina hankalaa.

Mutta koska ei ole ihan selkeätä, mistä kaikkialta sitä tulee ja miksi, ei ole hyvä vaan puistella olkiaan. Häiriköinti haittaa viranomaisten työtä ja se on turvallisuuskysymys, oli häiriköinti sitten oululaisen pitkäaikaistyöttömän huvittelua tai kansainvälisen laitaoikeiston masinoimaa öyhöttelyä tai ihan mitä tahansa kulloinkin.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kuten minua viisaammat ovat todenneet väliä on myös häiriköinnin tuloksilla. Jos valemedioiden ja häiriköiden toiminta hyödyttää Venäjän intressejä, niin vaikka heillä olisi omasta mielestään ties kuinka ylevät motiivit, käytännössä he tekevät informaatiovaikuttamista Venäjän puolesta.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #12

Miten rajaat, mikä on Venäjän intressi? Onko Venäjän intressi Suomen eroaminen EU:sta? Varmasti. Se ei silti tarkoita, että EU-kriittiset pelaisivat Venäjän pussiin tarkoituksella - he voivat silti ajatella Suomen parasta. Suomen ja Venäjän intressit eivät ole aina ja automaattisesti vastakkaiset.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #16

Aika selkeästi tuohon ylle olin mielestäni kirjoittanut, että ihmisillä on erilaisia motiiveja esittää Venäjän intressien kanssa yhteneviä tai risteäviä kantoja.

Enkä nyt pitäisi varmana Venäjän intresseissä olevan erityisesti Suomen eroaminen unionista, vaan EU:n heikentyminen yleisesti.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #18

Totta, Venäjä voisi olla tyytyväinen jos Suomi pysyisi EU:ssa: asettamalla painetta Suomelle se saisi Suomen ajamaan EU:ssa tiettyjä asioita. EU:n ulkopuolelta Suomi ei voisi vaikuttaa EU:n politiikkaan.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #16

Onko pallon potkiminen omaan maaliin vähemmän moitittavaa silloin, jos potkija ei ymmärrä sen hyödyttävän vastustajajoukkuetta?

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #27

Mika, tahallisuus on aika tärkeä tekijä esim. oikeuskäytännössä. Vai osaatko perustella toisin?

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

"Samaa mieltä trollin käsitteestä, se pitää yhtä hyvin kuin surullisenkuulu "no-go zone" puhuttaessa ongelmallisista lähiöistä."

No-go zone -alueen määritelmästä voi olla montakin mieltä, mutta kaikkia lähiöiden ongelmia tuskin kukaan pystyy selittämään pois. Edellisen päivän SVT :n sivuilta poimittua:

http://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/inga-an...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Sakari tuli nyt keskustelemaan itse keksimästään aiheesta. Kuka on selitellyt ongelmia pois?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Jos nyt asiasta ryhdytään keskustelemaan, niin hyvinkin monella kirjoittajalla on taipumuksia yrittää tiettyjen asioiden valkopesua.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #7

Olis kiva nyt saada joku tarkennus. Se että nogo on harhaanjohtava ja huono käsite ei valkopese esim Ruotsin ongelmia piiruakaan.

Konkretiaa, kiitos.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Poliisi ei voi olla minkäänlaisen kritiikin yläpuolella sen enempää organisaationa kuin yksilönä, varsinkin kun osa kritiikistä on ansaittua ja kritiikin syyt osin myös itse aiheutettuja.

Poliisin organisatoorinen ongelma on se, että sen tulisi olla toimissaan puolueeton, mutta samaan aikaan kumartaa kulloinkin hallitusvastuussa olevia puolueita ja erityisesti sisäministeriötä, jonka alaisuudessa poliisi toimii.

Tämänkaltainen toiminta on omiaan aiheuttamaan kritiikkiä, koska toimitaan niin tai näin, joku on aina tyytymätön. Omistajaohjauksesta vastaa kuitenkin aina virassa oleva sisäministeri.

Omaan piikkiin menevät mm. tapaus Aarnio ja muut vastaavanlaiset mediassa vatvotut poliisin sisäiset ongelmat, jotka eivät ole edistäneet poliisin julkisuuskuvan luomista vaan pikemminkin päinvastoin.

Kiitettävän arvosanan poliisi kuitenkin ansaitsee siitä, että ongelmia ei yritetä lakaista maton alle, vaan ongelmiin puututaan käytettävien voimavarojen puitteissa. Aarnion osalta jopa ne ylittäen.

Luottamus ansaitaan kovalla työllä ja entisaikojen suomalaisella rehellisyydellä, ei trolleja esille manaamalla.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Käsittelin tämän ihan tarkasti, joten luitko blogia ollenkaan. No, tässä vaiheessa kannattaa tehdä se.

Kyseessä on eri asiat. Normaali kritiikki ja sitten tällaiset lokakampanjat väärin perustein yksilöitä kohtaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Miten määrittelet väärät perusteet?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #11

Joku tällainen että keksitään että joku poliisi on matutaksi ja tehdään läjä meemejä siitä henkilöstä. Roskapuheet ja töryt, yksinkertaisesti.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tässä nyt ihan loistoesimerkki Ruotsiin liittyvästä mielipidevaikuttamisesta. Anonyymi kirjoittaa ettei Ruotsin poliisi uskalla enää kohdata uusruotsalaisia. Todellisuudessa pyydetään lisäresursseja ja uusia teknisiä laitteita jengimurhien selvittelyyn.

https://paavotajukangas.com/2017/03/09/tukholman-p...

Jaakko Häkkinen

Räyhälistö on loistava nimitys! :D

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos. Löysin myös aiheeseen sopivan kuvituksen.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Poistin Tommi Mäkisen kommentit koska häneltä löytyy sympatioita rienaamiskampanjoihin. Ei tarvitse enää kirjoitella. Seuraavasta lävähtää banni.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Soini sanoi jossain haastattelussa tänään, että hänkin saa tietysti paljon vihapostia ja uhkailujakin, mutta toreilla ei juurikaan kukaan tule mitään sanomaan päin naamaa.

Kyse on siis juuri tästä nykyajan someräyhäämisestä, ihmiset eivät koe olevansa nokikkain kun jotain pilkataan tai haukutaan. Osoittaa kyllä sen, että ei ole mitään todellista rohkeutta puhua asioista kasvokkain, vaan kulman takaa on helppo huudella.

Toinen asia on se, että se epäasiallinen käytös sattuu ihmiseen ihan yhtä paljon, vaikka se sitten tuleekin täällä netissä, sitäkään nämä räyhääjät eivät ymmärrä.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

Faktat on joskus rienaamista ja vihapuhetta?
Petralle kaikkee hyvää <3 :)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Todellisuudessa et kuitenkaan ymmärrä mitä puolustelet. Ole tyytyväinen ettei kukaan sun läheisistä ole joutunut samaan.

Siksi vapautan sinut kommentoimasta itsellesi liian vaikeasti ymmärrettävää asiaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mäkisen banni peruttu, mutta koittakaa nyt ihmiset armaat tajuta ettei kannata rikollisia menetelmiä ymmärtää. Ette kuitenkaan tiedä mitä kaikkea siihen liittyy.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Olisi hyvä perustella väitteet, esim. millaista posketonta vääristelyä Huhtelaa kohtaan on esiintynyt?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Jätin pois kokonaan keissien esittelemisen koska se on muutenkin ikävää, mutta saatan esitellä myöhemmin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Nämä Nyqvistin kirjoitukset ovat hyviä ja oivaltavia. Ja nykyhetken rumputulessa erinomaisen tärkeitä.

Kiitos näistä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos ja tervetuloa keskustelemaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden jako on kadonnut. Etulinjassa väijyvät trollit"

Aivan naurettavaa vetää nettitrollit tähän uhkakuvaan, todellinen uhka on kansainvaellus ympäri Eurooppaa josta pahimpina näyttöinä satoja kuolleita terrori-iskuissa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Turvallisuuden asiantuntijat tietävät kyllä mistä puhuvat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Argumentum ad auctoritatem eli auktoriteettiin vetoaminen on argumentaatiovirhe, jossa oma argumentti perustetaan jonkin auktoriteetin sanaan tai arvovaltaan, mutta ei esitetä perusteita auktoriteetin todenperäisyydelle." (wiki)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ajattelitko että kyseenalaistamalla ammattilaisten ammattitaidon saat jotain muuta vastausta? Ei nämä jutut tyhjästä synny.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jatkat Argumentum ad auctoritatem teemaa, ei kovin älykästä.

Arto Granlund

Makkonen, suurimmat uhat eivät tule ulkoa vaan Suomen sisältä, työttömyys, eriarvoistuminen.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tuolla http://www.huffingtonpost.com/entry/bernie-sanders... on ajatuksia herättävä kirjoitus mielipidevaikuttamisesta...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset