*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Poliisipeijaiset

  • Yksi lukemattomista poliisin parodiatileistä.
    Yksi lukemattomista poliisin parodiatileistä.

Muutama vuosi sitten Suomen yli pyyhkäisi erikoinen lastensuojeluraivo. Siitä huolimatta että hetkeä aiemmin suomalaisia järkytti kotonaan surmattu Vilja Eerika, jostain syystä palstat ja blogit täyttyivät siitä kiukusta, että suomalainen lastensuojelu vie täysin syyttä ihmisten lapset. Lastensuojelu esitettiin äärimmillään erittäin negatiivisessa valossa, ja yhä useampi alkoi olla yhtä mieltä tästä, jopa Venäjällä asti. Johan Bäckman taitaa pyöriä edelleen Venäjän medioissa paasaamassa kuinka Pohjoismaissa lapset ryöstetään äideiltään. Kuulostaako tutulta?

Hieman samanlaiseen tapaan tällä hetkellä tarttuvaa ja joukkohysteeristä someraivoa herättää #PolPo, "politisoitunut poliisi". Siitä huolimatta, että tutkitusti suomalaiset poliisit äänestelevät yksityisessä elämässään lähinnä Kokoomusta ja Perussuomalaisia, netissä saa alati lukea miten Poliisi on islamismia ajava suvakkimokutuspoliisi, erittäin ammattitaidoton ja naurettava. Kuulostaako tutulta? Samaan aikaan jotkut muut tahot saattavat pitää poliisia poikkeuksetta äärioikeistolaisena ja kovakätisenä instituutiona. Eipä käy kateeksi.

Ensimmäisenä mainittuun poliisijahtiin kuuluu yksittäisten poliisien riepottelu ja maalittaminen (engl. Spam and Destroy), jota voisi kutsua myös masinoinniksi ja usutukseksi. Maalitetut poliisit ovat enimmäkseen niitä jotka ovat pitäneet yllä tiedotusta ja keskustelua maahanmuuttajien integroitumisesta, lähiöiden rakenteesta, yhteiskuntarauhasta, vihapuheesta ja konfliktien ehkäisystä. Sanomisia syynätään ja saadaan aina väännettyä miksi hyvänsä. Toisinaan he eivät ole edes osallistuneet sosiaalisen median keskusteluun vaan ovat yksinkertaisesti tehneet tehtäviään. Joku poltergeist-porukka voi silti nostaa heidät useiksi viikoiksi tähdikseen, joita solvataan ja joille keksitään merkityksiä joita he mielikuvien mukaan ajavat. Ja ennen kaikkea ammattilainen esitetään mahdollisimman naurettavana ei-ammattilaisten toimesta.

Poliisipeijaisiin lähtivät mukaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puolueensa julkaisu Suomen Uutiset. Suomen uutisten jutussa annetaan palstatilaa keksityille somehenkilöille jotka esiintyvät toisten kuvilla. Olen nähnyt perussuomalaisia poliitikkoja ja valtuutetuja levittämässä pilakuvia poliisin voimissa työskentelevistä henkilöistä. Sanomisia väännellään ikään kuin he olisivat kirjoitelleet jotain laitonta tai kauhistuttavaa. Toki virkamiehiä saa arvostella sanavalinnoista, mutta kun homma menee överiksi, parviaivo ei enää näe metsää puilta.

Kun otin tämän esille Twitterissä, Helsingin Sanomien Nyt-liite teki maalittamisesta pienen jutun, jossa ilmiö vahvistettiin tutkijan toimesta. Tämän ilmiön vuoksi esimerkiksi Turun Sanomien toimituksessa on nostettu turvallisuustasoa toimittajien työn turvaamiseksi. Toki toimituksessa harmittaa resurssointi turvallisuuteen trollaajien vuoksi, kun ne olisi käytettävä toimitustyöhön. Jussi Halla-ahon airueina parveilee aggressiiviinen hommabottien ja anonyymien tilien tai hännystelijöiden armeija, valmiina ahdistelemaan maalituksen kohdetta somessa, sähköpostissa, puhelimessa ja netin sisällössä. Halla-aho on tietoinen ilmiöstä mutta ei ole pyrkinyt estämään sitä eikä ole ottanut siitä vuosien varrella mitään vastuuta.

Maalitus tai masinointi saa aina vastaväittäjät liikkeelle. Ilmiötä ei ole, ja kuka tahansa kritisoimassa ketä tahansa on maalitusta ja yritys puuttua sananvapauteen. Ei ole. Maalituksessa on käytettävä riittävästi valtaa yksilöön ja maalitukseen on oltava reagoimassa ahdistelijoiden joukko. Lauma, joka reagoi, voi olla hyvin vakuuttunut mielipiteestään, hieman samalla tavalla kun jokainen tuore vanhempi uskoo nimeävänsä lapsensa harvinaisella nimellä, kunnes törmää luokalla neljään samannimiseen.

Helpot poliittiset irtopisteet nappasi myös Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä, joka on osallistunut politisoituneen poliisin näkemiseen ja näkyväksi tekemiseen. Mukana puhkuu anonyymisivusto ”Päivän Byrokraatti”, joka väittää ettei poliisi saa blokata muita Twitterin käyttäjiä, että tämä olisi laitonta. Terveiset ”Päivän byrokraateille”, että poliisi saa sulkea puhelimen ja blokata häirikön ihan niin paljon kuin tarpeeksi katsoo. Vaikka Päivän Byrokraatille kelpaavat kommentoijiksi feikkitilit, trollit ja häiriköt, ei poliisin tarvitse niitä arvostaa.

Twitteriin on ilmestynyt läjä poliisin parodiatilejä, joiden arvostelusta pölähtää taas nettipöyristyjien myriaadi paikalle. Hieman ironisesti jos mainitsee jotain maalittamisesta, paikalle saapuu taas kymmeniä nollan seuraajan tilejä rähisemään, ettei mitään maalitusta ole olemassakaan, vaan kyse on ihan normaalista asioiden kritisoimisesta. Jotkut järkevinäkin pitämäni ihmiset ovat alkaneet viihtyä poliisien parodiatileille naureskelun parissa. Kriisitilanteessa toki asiat voivat näyttää erilaisilta, jos kansalaiset eivät erota poliisin tiedotusta feikkitiedotuksesta.

PS. Taposelle twiittailleista tileistä Janne Lehtinen toivoo ettei häntä sekoiteta nimimerkkeihin ja feikkitileihin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (178 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Hyvä blogi mutta.

"Poliisipeijaiset" järjestetään molemmista, ei saa sanoa ääripäistä, mutta näkökulmista käsin. Poliisi suojelee rajakkien mielenosoituksia, poliisi vie lapset vastaanottokeskuksista, poliisi komppaa fasisteja.

Et varmaan Petra ole täysin tietämätön poliisiin kohdistuvasta kritiikistä myös toiselta puolelta?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Asiahan on mainittu blogissa, joten lukaisit ehkä vähän turhan nopeaan.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Luin pari kertaa mutta en tunnistanut, varmaan oma moka. Autatko missä kohtaa?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

"Samaan aikaan jotkut muut tahot saattavat pitää poliisia poikkeuksetta äärioikeistolaisena ja kovakätisenä instituutiona. Eipä käy kateeksi."

Tämän täytyy riittää, muuten tarvitaan aiheesta jo uusi blogi.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Suomen uutisten jutussa annetaan palstatilaa keksityille somehenkilöille jotka esiintyvät toisten kuvilla."

Missä kohtaa?

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Persujen lehden nettisivuilla suurin osa kommenteista ovat nimimerkkien suojista kirjoitettua soopaa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Mahtava havainto, nettilehdissä kommentointi tapahtuu usein nimimerkeillä.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Ai, täähän on ihan samis juttu Hesarin kommentoinnissa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ihana nähdä sinua Petra. Toisaalla jo menin kirjoittelemaan, että olet poistunut Puheenvuorosta. Tämä johtui ilmeisen väärin tekemästäni kirjoittajahausta.

Jaa, että valepoliisit riehuu netissä? Niinhän nuo ryöstää kansalaisia ihan oikeastikin.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Heippa vaan, Risto. Kyllä minä bloggaan, ehken niin tiuhaan.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Jospa nyt ei kuitenkaan yleistetä. Poliiseja on se 7000 joista huomio on kiinnittynyt pariin Helsingin hörhöimpään, pääkaupunkiseutu kun nyt on muutenkin ihan omanlaisensa viherkupla. Yleisesti, yhä, poliisilla on vankka kannatus Suomessa. Usko poliisijohtoon on taasen eri asia ja sitäkin voi lähetyä monelta eri kulmalta, missä määrin on 'politisoitunut' ja missä määrin tekee vain sen minkä virkamiehen pitääkin minkä taas määrää politiikot. Voidaan myös mutuilla kuinka häpeissään joku rivipoliisi on näiden kahden twiittimestarin suorituksista.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Politisoituneita poliiseja on eduskunnassa eniten persuissa ja kokkareissa. Mikä heidän uskottavuutensa poliitikkona on jääköön itse kunkin arvioitavaksi.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kyseessä on kuitenkin pari poliisia jotka eivät ole jättäneet poliisin ammattikuntaa vaan twiittailevat juuri poliisina, ei kokoomuksen kansanedustajana tms. Vaikea keksi mitä järkeä tässä on, poliisin tulisi edes esittää neutraalia ja puolueetonta instanssia ja luulisi olevan helpointa pidättäytyä vain tiedottamisessa jos nyt joku ihmeen pakko on twiittailla.

Timo Ala-Harja

Varmasti parempi kuin poliisien jotka olisivat kommunisteja.Uskottavuuden ratkaisevat äänestäjät toisin kuin kommunistidiktatuureissa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Itse 'maalitus' aiheena kertoo siitä, että joku toimittaja on taas keksinyt uudestaan internetin. IRC aikoina floodattiin trollausmuotona eli täytettiin ruutu copy/pastella ja jollain random tekstillä, vaikka LOL. Spam and Destroy on yhtä vanha ilmiö, vanha kuin internet, jossa jollain random höpötyksellä 'kaapataan' joku ketju ja peitetään se sillä, tuhotaan se. Nämä ilmiöt koitetaan liittää taas viime aikoina Halla-ahoon, kun hänen kannattajansa tulevat muka jollain käskyllä ties kenen kimppuun (TS:n Härkönen veteli viimeksi mutkia suoraksi).

Ehkä voisi miettiä syytä miksi loppujen lopuksi näitä poliisin parodiatilejä syntyy?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Maali se vaan vaihtuu yhtenään näissä Petran tarinoissa.

Ei ole kuin vähän aikaa kun joukko maalittajia oli voimiensa tunnossa nokkimassa alas väitteitä lisääntyvistä turvallisuusriskeistä. Erästäkin maalittajaa lainaten: "Esimerkiksi satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista."

Nyt kun tämä kaikki onkin osoittautunut todeksi, sen sijaan että myönnettäisiin oma tietämättömyys, vaihdetaankin maalia. Nyt uskotellaan ettei ne terroristit koulun penkillä ole turvallisuusriski.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jopa sinun Petra pitää myöntää että olihan tuo aika huonosti kirjoitettu poliisilta: "hyvää oppi tekee terroristeillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä"

ja jatkossa vielä puolusti sitä että terrorstit kouluihin jne.. Radikalisoituneet nuoret maahanmuttajat koulun penkille muiden sekaan. jne..

PS. Suomessa edelleen huostaan otetaan liian helposti ja väärinperustein, eikä asialle tehdä mitään!

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Nämä Nyqvistin mainitsemat porukat ovat omaa kotoista, radikalisoitunutta roskasakkia, joka näköjään lähtee mukaan kaikkeen yhteiskuntaamme rapauttavaan myyräntyöhön. Nyt internetin aikaan he eivät kuitenkaan ole hyödyllisiä idiootteja vaan vaarallisia idiootteja, jotka saavat pahaa aikaan paljon suuremmassa skaalassa kuin mihin printtiaikana tuotteliaimmatkaan pystyivät.

Ehkä historiankirjoitus pystyy myöhemmin selvittämään missä määrin tällainen toiminta oli ulkomailta junailtua. Linkissä analyysia siitä, miten propandan vastustamisen työkalupakki on nettiajassa huvennut: http://www.politico.com/magazine/story/2017/09/08/...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Erittäin hyvä kirjoitus. Huomaan, että se myös osuu ja upottaa. :)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Nyqvistin viittaus lastensuojeluun ontuu hieman sillä Suomessa todellakin pyörii lastensuojelubusiness jolle lastensuojeluviranomaiset syöttävät asiakkaita, niisn suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Venäläiset ovat tässä suhteessa yleisenmielipiteen kananlta turvallisimpia koska syytökset väärinkäytöksistä voi pistää Bäckmanin pohjattomaan piikkiin.

Nyqvistin kanssa olen samaa mieltä suomalaisen poliisin poliittisuudesta. Se on hyvinkin yksipuolista ja nimen omaan -silmäistä.

Poliisi on omalla käytöksellään ansainnut suuren osan siihen kohdistuvasta arvostelusta, kaikkine aarnioineen sun muineen. Sen kuitenkin pitäisi olla asiallista ja tosiasioihin perustuvaa eikä niinkuin valtaosa n.s. valtavirtatiedonlevitteiden kanssa kilpailevissa ääliöoikeistolaisissa aviiseissa harjoitettu yksittäisiin henkilöihin käyvä.

Samaten poliisiin kohdistuneesta kritiikistä pitäisi osata erottaa lainsäädäntöömme kohdistuva kritiikki sen toimeenpanon kritiikistä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se että sijaiskodit saavat korvauksia lie sinulle syy levittää mustamaalausta lasten turvaksi tehtävästä työstä lauseilla kuten " Suomessa pyörii lastensuojelubisnes".

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kyse ei ole yksittäisten sijaisvanhempien saamasta tuesta vaan yrityksistä jotka pyörittävät lastensijoittamisbusinesta. Kyseessä ovat yleensä "hoitolaitokset" joihin viranomaiset hankkivat hoidokit ja veronmaksajat maksavat yritysten kustannukset ja niiden omistajien voitot.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #19

Alalla kuin alalla julkisen sektorin liepeillä toimitaan noin. Se on sitä kilpailuttamista. Se ei mitenkään erityisesti liity lastensuojeluun. Kenen intresseissä yrität mustamaalata lastensuojelua!?
Onko joku konspiraatio että jalkojenhoitajafirmat myyvät palveluja kunnallisille hoitolaitoksille? Ei yhtään sen enempää kuin lastensuojelussa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #20

En ole kuullut jalkojensuojeluviranomaisten keräävän ihmisiä kodeistaan pedikyrioiden asiakkaiksi, onko Lappalainen?

Toisaalta mikä tahansa missä julkisenvallan, vaikka terveydenhuollosta, piiristä ohjataan asiakkaita yksityisille firmoillem on minusta ongelmallista vaikka kuinka ideologisesti trendikästä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #26

Varmasti jos inhoisi Suomea voisi keksiä juttuja siitä kuinka dementikkojen jalkoja pakkohoidetaan jotta kiiluvasilmäinen pedikyyribisnes viiloineen ja veitsineen ja myrkkyineen eläisi paksusti ja viilojenmyyjät myös.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #27

Lappalainen tuntee ainakin liikeideat ja ansaintalogiikan. Tosin siihen ei mitään erityistä Suomi-inhoa tarvita vaan vain ihan tavallista business-ahneutta.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Todellakin pyörii!! Tai sitten sossutädit ovat niin valtaansa hukkuneita, että heidät pitäisi passittaa suoraan pakkohoitoon!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minua aina ihmetytti tämä venäläisten huoli maan rajojen ulkopuolella asuvista venäläislapsista, joita lastensuojelu "vainosi". Kun Pietarin katulapset eivät hetkauttaneet heitä lainkaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Pietarin katulapset olivat iso ongelma 1990-luvulla NL:n romahduttamisen jälkeen. Nyttemmin pietarilaiset ovat saaneet sen jo melkein kokonaan ratkaistua. Sen vetäminen tämän hetken ja viime vuosienkin tilanteisiin on jokseenkin passé.

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

>Twitteriin on ilmestynyt läjä poliisin parodiatilejä, joiden arvostelusta pölähtää taas nettipöyristyjien myriaadi paikalle.

Eniten pöyristystä poliisin parodiatileistä ovat kyllä saaneet aikaan poliitikot ja toimittajat, jotka ovat ottaneet läppätilit aivan tosissaan. Siis nämä samat ihmiset, jotka tekevät suuria yhteiskunnallisia linjanvetoja ja joiden pitäisi olla oikeasti perillä asioista. Onko syynä sitten pyrkimys oman hyvesignaloinnin tehokkaaseen maksimointiin vai mikä, kun parin sekunnin vasteajalla jaetaan sontaa eteenpäin. Ihmisten kritiikkikyky näyttää tipahtavan nolliin silloin kun jonkun viestin esittäjä sattuu olemaan omanmielisiä. Tämä on äärimmäisen vaarallinen toimintamalli.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

En osaa sanoa kuinka tuntematon kuuluisuun esim. Loius C.K on. Voi tietysti luulla, että kuvan poliisi on koomikon kaukan sitten kadonnut kaksoisveli? Oli miten oli toimittajan ei välttämättä kai sitten laajan sivistyksensä puitteisssa herraa tarvitse tunnistaa, mutta silti kai pitäisi aina tarkastaa lähteet, tutkia taustamateriaalia ?

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Puutut tekstissäsi kaikkeen muuhun paitsi varsinaiseen substanssiin.

Niinkuin kaikki kohua seuranneet tietävät, Jari Taponen ehdottaa ilmeisen tosissaan yli-ikäisiä terroristeja tavallisiin kouluihin. Ylimielinen ehdotus sivuuttaa tyystin alaikäisten turvallisuuden ja saa varsin hyvästä syystä suututettua pienten lasten vanhemmat.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ylimielinen ei voi luonnehtia minkäänlaisia järjestelyehdotuksia. Ylimielisyyttä osoitetaan interaktiivisissa tilanteissa. Oliko sinulla joku toinen ehdotus, jonka Taponen ylimielisesti sivuutti tai muuten ylimielisesti diskasi?
Kiinnitän sanavalintaasi huomiota koska se on ideologisoitua puhetta enkä pidä kyseisestä altrightideologiasta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Itse en ehdottaisi edes alaikäisiä terroristeja aikuislukioihin.

Tosin en ole poliisi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Miksi ette sitten valinneet juttuunne lasten vanhempia vaan feikkihenkilöitä? Vai tuleeko provokaattorien jälkeen parhaat kommentit?

Mielestäni Taposen viesti on, että sivistyksellä ja koulutuksella ehkäistään radikalisoitumista. Voihan sitä tietysti fantasioida, että hän hakemalla haluaa iäkkäitä terroristimurhaajia kouluun tappamaan lapsia tai jotain.

Kaikin mokomin, Matias.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Voihan sitä tietysti fantasioida, että hän hakemalla haluaa iäkkäitä terroristimurhaajia kouluun tappamaan lapsia tai jotain."

Ei tuota tarvitse kuvitella, turvapaikanhakijoissa on todistetusti epämääräistä ja vaarallista ainesta, tappajia ja terroristeja.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila

Ei Taponen tietenkään lasten tappamista toivo. Mutta mies hyvin selvin sanoin esittää terroristeja kouluihin. Vartiainen komppaa.

En muista vuosiin lukeneeni mitään yhtä hillitöntä. Mistään.

Et tykännyt Hannele-nimimerkin kommentista? Ikävää. Kommentteja on kaikkialla valtavasti. Take your pick.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #45

Koulutusta yleensä syystä tarjotaan erilaisille riskiryhmille. Suomessa esim vangeille. Mutta kun pitää kohuuttaa jopa poliiseja vaan siksi että kohut ja överiksi vetäminen on persujen metodi hävyttömyydesta viis veisaten.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #46

Keskustelun konteksti oli 22-vuotias radikalisoitunut peruskoulussa. Jos Taponen tarkoitti jotain muuta, niin olisi varmaan kannattanut tarkentaa.

Sen sijaan, että olisi tarkentanut, sanoi, että opettajat kyllä huolehtivat turvallisuudesta. Käsittämätön väite, eivät tietenkään pysty huolehtimaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #45

Mietin mahdatko Matias itsekään erottaa omia tulkintojasi Vauva-foorumin vastaavista?

Jos poliisi vaatii terroristeja kouluihin, siitä tulee varmaan tiedote teidänkin ammattimaiseen toimitukseenne.

Noin muuten poliisi saattaa toki yrittää kertoa, että koulutus ja sivistys ehkäisee radikalisoitumista.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Taposen uusimpia twitter-viestejä lukiessani luulin, että a. joku on kaapannut hänen tilinsä b. Tili onkin parodiatili.

Ja, kyllä minunkin mielestäni turvapaikanhakijoiden on hyvä opiskella, mutta ei lasten joukossa. Oikea henkilöllisyys, ikä ja taustat eivät näytä olevan viranomaisten tiedossa riittävän hyvin, että heidät voitaiisin lasten sekaan laittaa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Turvapaikanhakijako tarkoittaa automaattisesti aikuista islamisti-terroristia?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #31

Oletko ihan tosissasi, että aikuisten miesten paikka on lasten ja nuorten kanssa samassa luokassa?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #32

Niinkö se Taponen kirjoitti?

Ylläripylläri, ei kirjoittanut.

Hyvin irtoaa parviaivosta.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #33

Ylläripylläri niinkö minä väitin?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #34

No mistä hatusta olet nyt ammentanut? Olisi mukavaa jos pysyt asiassa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #35

Jos vinttiaivoiltasi huomaat, ketjutin viestini Marin ihmettelyn alle, jossa sinä aloitat nimittelyn sekä aikuisten miesten puolustelun.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #33

Petra, jos esiinnyt faktatiedon ystävänä, olisi mukavaa, ettet laskettelisi omiasi. Kukaan ei ole esittänyt Taposen toivovan tappamista. Tuo on omaa sepitelmääsi.

Toiseksi, Taposen twitter-seinällä käytiin seuraava keskustelu:

--

Nimimerkki Hannele: "Eikä varmasti ole ainoa... Onko jotain tehty että muut 20v saatu pois kouluista???"

Jari Taponen: "päinvastoin, ihmisiä pitää motivoida pysymään koulunpenkillä - oli kyseessä lapsi tai aikuinen"

Hannele: "Siis mitä! Poliisina kannatat sitä, että aikuisia terroristeja on lastemme kouluissa"

Jari Taponen: "hyvää oppi tekee terroristillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä!"

--

Lyhennettynä: Taponen haluaa pitää 20v henkilöt, lapset ja aikuiset koulunpenkillä. Myös silloin, kun nämä ovat terroristeja. Häneltä erikseen kysyttiin, tuleeko hänen mielestään kys. henkilöiden olla lastemme kouluissa. Vastaus oli myöntävä.

Outi Mara, niinkuin aika moni muukin on yrittänyt sinulle tolkuttaa Taposen ulostulon idiotismia. Ei tunnu menevän perille.

"Ylläripylläri, ei kirjoittanut", vastasit Outille. Olisi mukavaa kuulla perustelut.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #48

"Häneltä erikseen kysyttiin, tuleeko hänen mielestään kys. henkilöiden olla lastemme kouluissa. Vastaus oli myöntävä."

Matias, tiedätkö yhtään koulua, jossa on aikuisten ja lasten perusopetus samoissa tiloissa samaan aikaan?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #75

Jään odottamaan vastausta. Oikeistopopulistien metodi on levittää turvattomuudentunnetta. Ja jos ja kun Turkkila ei vastaa se tapahtuu tässä tapauksessa (verorahoilla) kahdella tapaa kyseenalaisin keinoin. 1. Luomalla epäsopua ja epävarmuutta poliisikunnassa. 2. Levittämällä tietoisesti perättömiä huhuja siitä että samaan opetusryhmään laitettaisiin oppivelvollisia ja aikuisia.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys Vastaus kommenttiin #31

Ei tientenkään tarkoita automaattisesti. Mutta 70-80% tulee ilman papereita ja osa paperillisista väärällä henkilöllisyydellä, niin epäilyksen varjo lankeaa muidenkin ylle, haluttiin sitä tai ei. Turvapaikan voi saada paremmin, jos ilmoittaa olevansa alaikäinen. Totta kai sellaista käytetään hyväksi. Ayan Hirsi Alikin valehteli ikänsä hakiessaan Hollannista turvapaikkaa.

Lisäksi nämä ihmiset tulevat levottomilta alueilta ja saattavat olla itse traumatisoituneita, joten parempi katsoa kuin katua.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Luin vasta viitatun Suomen Uutisten jutun. Pari enemmänkin retorista kysymystä:
1) Mitä v...ua meidän verorahoillamme ylläpidetään?
2) Ihmetteleekö joku vielä, miksi päätoimittajaksi ei ole haluttu journalistia?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ihan hyvä muistutus siitä, että tätä tekelettä tosiaan pukataan verorahoista tuetusti.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ikään kuin Suomen Uutisissa oltaisiin päädytty imitoimaan MV-lehteä. Myös Juhana Vartiaisesta on tehty samanlainen, yhtä umpipässi juttu kuin Taposestakin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kuten todistettu me emme tiedä näistä turvapaikanhakijoista yhtään mitään, ei edes ikää. Aivan yhtä selvää on että nämä valehtelevat minkä ehtivät.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kaikki tietysti valehtelee. Makkonen ei tietenkään koskaan yleistä.

Jos ihan suoraan ja pahasti haluaisi sanoa, niin joku voisi sanoa, että paskapuhetta. :)

Tai no mistä minä tiedän, että Makkonen onkin oikeassa ja KAIKKI turvapaikanhakijat ovat valehtelijoita.

Makkosella on yleensäkin paremmat tiedot näistä asioista kuin kenelläkään muulla Suomessa.

Jos Makkonen onkin Supon palveluksessa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kyllä näin on. Makkonen tietää aina. Ja Turkkilalla näitä makkosia riittää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kaikki tietysti valehtelee."

Riittää että terroristit valehtelevat koska emme voi tietää ketkä turvapaikanhakijoista ovat terroristeja.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #57

Juu ei voida tietää, kenestä tulee murhaaja syntyessään, olisko ratkaisu steriloida ihmiset, niin ei tulis varkaita, murhaajia, eikä tyhmiä ihmisiäkään.

Vai valittaisko ne hyvät ihmiset vain värin perusteella, vai siitä ikä on niiden uskonto?

Vai laitettaisko rajalle isot muurit, niin saatais täällä tappaa toisiamme rauhassa.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #62

Vaikken ihan koko maailmaa ole vielä ehtinyt kiertää, niin kokemuksia maahantulosta on kertynyt jonkin matkaa yli 40 maahan viidellä eri mantereella. Aika moneen paikkaan olen joutunut hakemaan etukäteen lupaa saapua maahan, ja sikäläisille viranomaisille mahdollisuuden tarkastaa taustani.

Yhdessäkään maahan pääsijöitä ei ole valittu ihonvärin tai uskonnon perusteella, mistä voinet päätellä missä maassa tai maissa en ole käynyt. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että muutamaankin maahan olisi pääsy estynyt toisenlaisella "ansioluettelolla". Onko niissä kenties iso muuri ympärillä?

Niko Sillanpää

Palautteen kohteena ei selvästikään ole poliisi instituutiona, vaan kaksi-kolme politisoitunutta virkapoliisia, joilla on selkeä sosiaalisen median presenssi, josta ideologiansa on mielipiteistään pääteltävissä.

Aikalailla aneemista kohkaamista nämä episodit ovat verrattuna Nyqvistin viiteryhmän vastaavaan masinointiin ja mustamaalaamiseen varsinkin muualla länsimaissa. Tämän toiminnan tavoitteena ja seurauksena yleensä on maineen, aseman, työpaikan ja tulonlähteiden menettäminen, jos sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ideologian jotain komponenttia katsotaan loukatun. Suomessa esimerkkinä viime ajoilta on vaikka Aleksi Valavuori. Teemu Selännettäkin kovasti yritettiin ja yritetään, mutta toistaiseksi ei vielä suurempaa vahinkoa. Vastaavaa touhua ovat masinoidut demonetisaatiokampanjat ja muut flagging-perustaiset kiusanteot, joissa operaattoreita ja somefirmoja käytetään välikätenä.

Että voin tuomita ja tuomitsenkin, mutta pitkälti oman lääkkeen nielemisestä tässä on kysymys. Mitä kylvää, sitä niittää.

Mika Lepola

Nuo tuon poliisin kommentit joita hän on tuonnut julkisuuten kuitenkin tuntuvat todella typeriltä. Mikä sitten olisi ollut korrekti tapa kritisoida Suomen Uutisille ja Halla-aholle ilman että olisi syyllistytty "maalittamiseen"?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tämäpä olikin mielenkiintoinen blogi. En ole tähän maalittamiseen perehtynyt aiemmin, mutta vastaa käsittääkseni entisvanhaista masinointia?

Luin nyt nuo ylikomisario Jari Taposen twiitit ja jotenkin tulee tunne, että on niitä läpällä heittänyt. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että poliisi oikeasti noin ylimalkaisesti ajattelisi näin tärkeästä asiasta.

Jokaisella vanhemmalla on oikeus olla huolestunut lapsensa turvallisesta koulunkäynnistä, joten en ihmettele ollenkaan ihmisten tyrmistystä tässä asiassa.

Uskon ja toivon, etteivät nämä Taposen kommentit ole poliisin virallinen kanta, koska mielestäni poliisin tulee suhtautua erittäin vakavasti pienten koululaistemme turvallisuuteen, samoin kuin kaikkien muidenkin vastuullisten aikuisten.

Mielestäni ylikomisario Taponen on saanut ihan aiheellista kritiikkiä sanomisistaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Eivät tietenkään ole poliisin kanta, mutta kyseessä on töksäyttelevän ihmisen ulosannin pöyristely. Suomen Uutisilta pahantahtoista ja laadutonta journalismia. En olisi uskonut että heidän tasoaan saa vieläkin alemmaksi.

Jakoja tietenkin tulee. Se on varma!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Suomen Uutisten toimitus tinkii yleisesti hyväksytyistä periaatteista. Onhan SU liukunut kaltevalta pinnalta ojan pohjalle kun poliiseja maalitetaan. Tarkoitus lienee saattaa poliisit keskenään riitelemään. Onhan ihan yleisessä tiedossa että poliisikunnassa on paljon persusympatisöörejä. Näitä usutetaan kollegojen kimppuun. Suomi vaan on hajoitettava ja saada riita maahanmuutosta häiritsemään toimivaa yhteiskuntaa. On kuin se olisi SU-tavoite

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #63

En ollut aiemmin tuota Suomen Uutisten uutista lukenut, nyt kylläkin pariin kertaan, enkä huomannut, että siinä olisi poliisia kohtaan yleisesti hyökätty, vaan irvailtiin tälle yksittäiselle poliisille.

Siksi yksittäisen poliisin tulee olla tarkkana, ettei samalla sotke koko poliisivoimia omaan aatemaailmaansa. Jos joku tekee hajotustyötä, niin kyllä se on tämä Taponen ihan itse, turha kai siitä on uutisoijaa haukkua.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

En ollut aiemmin lukenut noita, kun en itse käytä twitteriä, mutta ei kai siitä haittaakaan ole, jos näistä uutisoi.

Mielestäni tuon Taposen kannattaisi vähän skarpata, koska ihmisillä tulee kuva, että hänen kantansa olisi poliisin kanta. Kuitenkin kun virka-asussa esiintyy ja tittelit sun muut esillä.

En koe tuota Suomen Uutisten uutisointia mitenkään pahantahtoisena, koska Taponen itse asetti poliisin uskottavuuden tuossa koetukselle. Jos olisi tarkempi kommenteissaan, niin koko uutista ei olisi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #64

Yksittäisten poliisien maalitus on sinusta OK. Hyvin tiedetään maahanmuuttokriittisten tapa alkaa pommittamaan ja huorittelemaan ja uhkailemaan maatituksen uhreja. Juuri maahanmuuttokriittisiä verovaroilla informoivan tahon pitäisi olla erityisen varovainen jotta maalittamista ei tapahtuisi. Turkkilan oma historia on koko poliittisesti motivoidun huonon käytöksen masinoiminen Suomeen. Soinin suurin petos isänmaata kohtaan minun mielestäni oli Turkkilan nimittäminen PSlehden toimittajaksi.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #66

En minä niin sanonut, että se olisi OK, vaan sanoin, että jos poliisi julkisesti kommentoi ja varsinkin kun on ylikomisarion vakanssilla, niin tietenkin tulee mielleyhtymä, että tämä on poliisin virallinen kanta.

Nyt Suomen Uutiset kertoo, että ylikomisario Jari Taponen aiheuttaa hämmennystä twitterissä näillä puheillaan, niin ei kai uutisointi asiasta ole masinoimista Suomen poliisia vastaan.

Periaatteessahan Suomen poliisin pitäisi nyt irtisanoutua näistä Taposen kommenteista, etteivät ne ole poliisin virallinen kanta, vaan Taposen omia horinoita.

Jos poliisi ei irtisanoudu näistä kommenteista, niin jää elämään ajatus, että poliisi suhtautuu näin leväperäisesti pienten koululaistemme turvallisuuteen.

Mielestäni on aivan oikein, että Suomen Uutiset nosti tämän pinnalle, koska tässä on tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta kysymys.

Käyttäjän MatiasTurkkila kuva
Matias Turkkila Vastaus kommenttiin #66

"..pitäisi olla erityisen varovainen jotta maalittamista ei tapahtuisi."

&

"..suurin petos isänmaata kohtaan minun mielestäni oli Turkkilan nimittäminen PSlehden toimittajaksi."

Way to go, Sini :)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #85

Hei, mikäli nyt Turkkila siellä vihjailee, että Sini maalittaa sinua, niin ei.

Sinin mielipiteet ovat dramaattisia ja komplekseja mutta hän ei näillä sanoin maalita yhtään ketään.

Sen sijaan puoluejohtajasi ja sinä käytätte huomattavaa valtaa jeparin sanojen ylidramatisoimiseen. Sinä teet sitä jopa verovaroin tuettuna.

Että edes kehtaat.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #87

Jos nämä eivät ole maalitusta, niin mitä sitten?

"Turkkilan oma historia on koko poliittisesti motivoidun huonon käytöksen masinoiminen Suomeen. Soinin suurin petos isänmaata kohtaan minun mielestäni oli Turkkilan nimittäminen PSlehden toimittajaksi."

"Rikotun korjaaminen on hidasta työtä. Turkkilan aikaansaannoksia korjaillaan vielä kymmenenkin vuoden päästä. Suomessa oli hyvä luottamus poliiseihin. Se oli pitkäjännitteisen työn tulosta ja kansainvälisestikin noteerattua. "

Tässä yhtä ihmistä vastaan hyökätään eli masinoidaan vihakampanjaa Matias Turkkilaa kohtaan.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #90

Puolakka kysyi: "Jos nämä eivät ole maalitusta, niin mitä sitten?"

Kovaa kritiikkiä kovaa kieltä käyttäneestä (puolue-)poliittisesta lehtimiehestä?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #93

Mitä olen nyt tähän maalitus-termiin tutustunut, niin kyllä tämä Turkkilan ajojahti maalitukselta näyttää.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #95

Mikä olisi Puolakan mielestä oikea ja kohtuullinen tapa arvostella Turkkilaa ottaen huomioon hänen oman esiintymisensä rekisteri?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #99

En ole vielä tähän maalittamiseen tutustunut niin syvällisesti, että voisin näitä määreitä sanoa.

Pointtina tietenkin on se, että jos kritisoi maalittamista, niin silloin ei ole korrektia sitä itse tehdä, kuten tässä blogissa Turkkilaa kohtaan tehdään.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #105

Puolakka siis tietää miten Turkkilaa ei ainakaan saa arvostella mutta ei pysty sanomaan miten saisi. Asia tältä osin selvä.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #109

En ole puhunut mitään miten Turkkilaa ei saisi arvostella. Tässä blogissa puhutaan maalittamisesta ilmiönä ja jonka kohteeksi nyt Turkkila on täällä joutunut.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #112

Puolakka nimen omaan on yrittänyt estellä Turkkilan arvostelua tavalla jonka hän, Puolakka, kokee Turkkilan "maalittamiseksi". Turkkilan "maalittamisesta" ei liene muuta havaintoa? Ja jos vaikka olisikin, se ei vielä tee "maalittamisesta" maalittamista vaan on "vain" mielipiteitä omista "maalittamis-"tulkinnoista.

Ehkäpä meidän kannattaisi yrittää päästä ensin yhteisymmärrykseen mitä maalittaminen oikeasti on. Tuolta linkin takaa löytyy eräs määräitelmä: https://en.wikipedia.org/wiki/Doxing

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #136

Ei kannata laittaa toisen päähän omia oletuksiaan. Olen tuolla eilisessä kommentissani kertonut mihin johtopäätökseen olen tullut maalittamisesta, eli lyhyesti ja ytimekkäästi: "Maalittaminen on siis vihamielistä masinoimista jotakin väärinajattelijaa kohtaan omasta ideologisesta näkökulmastaan katsottuna." http://petranyqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24264...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #90

Sini ei puoluejohtaja.

Sini ei ole lehden nokkanainen.

Olette ymmärtäneet ehkä vähän väärin.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #102

Ei tarvitse Petra teititellä minua:)

Onko maalittamisessakin sitten kaksoisstandardit olemassa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #104

Täällä puhutaan nyt minusta ja hyppään sisään tällä kohtaa. Tein selväksi että juuri nuivan skenen pääviestittäjämestarin pitäisi olla erityisen tarkka nostaessaan poliisin ( opettajan, lakimiehen tai nuoren naispoliitikon tai naistutkijan tai naistoimittajan ) tekemisiä tikun nokkaan. Juuri nuiva skene on ikävällä tavalla ehdollistettu niin että eliitijäsenet tyyppiä Turkkila ja Halla-aho pistävät vähän syrjäytyneet fanit tekemään harkitsemamattomia "palautteenantoja".
Itse taas usein mainitsen paheksuvaan sävyyn Matias Turkkilan roolista hommaforumin perustajana tällä foorumilla jonka lukijakunta ei millään tavalla seuraa tai tottele minua. Olen täällä rivikommentaattori juuri niin kuin muutkin samoissa ketjuissa esiintyvät kommentaattorit.
Näen että hommaforum petasi MVlehdelle maaperän ja näen muutenkin että hommaforum on kehitellyt hajoittavia tendenssejä maassamme.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #108

Haluaisin mieluummin keskustella ilmiöstä, kuin henkilöistä, mutta kuten tämä blogi kommentteineen osoittaa, niin maalittaminen kohdistuu juuri nimenomaan henkilöön.

Kaksoisstandareilla tarkoitan sitä, että onko maalittaminen oikeutettua vain yhteen suuntaan, vai onko sallittua käyttää sitä myös toiseen suuntaan? Kun nostetaan tämmöinen asia keskusteluun, jossa nimenomaan tätä maalittamista arvostellaan, niin paradoksi on tietenkin siinä, että kyseisen blogin sisällä maalitetaan.

Maalittaminen on siis vihamielistä masinoimista jotakin väärinajattelijaa kohtaan omasta ideologisesta näkökulmastaan katsottuna. Siksi ei voi sanoa, että maalittaminen olisi vain jonkun ideloginen oikeus, vaan se oikeus kuuluu sitten samanvertaisesti kaikille.

Sinänsä en tästä maalittamisesta ilmiönä pidä, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta, koska maalituksen kohde, tässä blogissa Matias Turkkila, on kuitenkin samanlainen ihminen, kuin kuka tahansa muu maalituksen kohteeksi joutunut.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #111

Maalittaja tässä on mm SU ja sitä kritisoidaan maalittamisesta. Sitten tulee kritiikin kohteelta "ite oot" juuri niin asiattomasti ja lapsellisesti kuin "ite oot" aina on. Kiinnostavaa on että kritiikin kohde kyllä tietää että osaisi paremmin. Iteoot on kuitenkin tehokas tapa torjua kritiikki. Oikeassa kritiikin torjumisessa otetaan kriitikon väitteet käsittelyyn ja pyritään osoittamaan niiden paikkansapitämättömyys. Jos sortuu "iteootteluun" ei ole oikeasti kiinnostunut huolehtimaan keskustelun tasosta vaan valitsee näyttää että saa suosituksia ja perässähiihtäjiä ja pystyy demonstroimaan voimaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #114

Tutustuin tähän maalittamiseen vasta tänään tämän Petran bloggauksen ansiosta ja olen nyt lukenut artikkeleita ja tehnyt omat johtopäätökseni, mistä tässä ilmiössä on kysymys ja kerroin sen tuossa aiemmassa kommentissani.

Ilmiötä pitää siis tarkastella ilman tunnekuohua ja ideologisia silmälaseja, niin silloin se avautuu kaikista parhaiten. Ei siis pidä syyttää toisia maalittamista, jos itsekin samaan sortuu.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"...mutta kyseessä on töksäyttelevän ihmisen ulosannin pöyristely."

Voin toki olla kovasti väärässäkin, mutta eikö kritiikki (esimerkiksi edustaja Kärnän) kohdistunut juuri siihen, että tuo töksäyttely tehtiin virallisen aseman takaa? Jos ei ulosanti riitä kuin töksäyttelyyn, niin kannattaisiko se tehdä edes yksityishenkilönä?

Siitä puhumattakaan, että kollektiivinen pöyristyminen ja yksityishenkilön töksäyttelyn yhdistäminen taustaorganisaation virallisiin linjauksiin ei muissa yhteyksissä ole ollut pahantahtoista, laadutonta maalitusta. Ei taida ihan yhdet tai kahdet potkut riittää, kun väärin puhujia on jahdattu.

Näitä voisi jopa ottaa tosissaan, jos kaksoisstandardit eivät olisi ihan niin ilmeisiä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #68

Kärnä uhitteli Huhtelaa Twitterissä ottavansa twiittailun esille Poliisiasiain neuvottelukunnassa (tuskinpa). Ja vaativansa poliisijohdolta "täyttä raporttia" (tuskinpa).

Ja puhutelleensa Huhtelan esimiestä niin että politiikka loppuu.

Halpaa teatteria Twitterin yleisölle.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #71
Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #71

Mitä tekemistä Kärnän tekemisten tai tekemättä jättämisten spekuloinnilla on sen kanssa, voiko poliisin yksityisen ja julkisen roolin sekoittamista arvostella?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #71

Toivottavasti a.o. esimiehet ja neuvottelukunta valaisevat Kärnälle mistä olikaan kyse sekä miten koulutus auttaa ihmisiä ymmärtämään asioita ja matkaan saattaa hövelimpää käytöstä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #79

Kärnä on sellainen lausuntolinko ettei se millään ehdi ajatella sitä vauhtia kuin kirjoittaa.

Jorma Kinnunen

Jos suvaitsevaisten älyttömiä kommentteja kritisoidaan, niin se on maalittamista, mutta jos esim. Kiemungin älyttömiä kommentteja kortsujen antamisesta virpoville muslimilapsille kritisoidaan, niin se ei ole maalittamista? Vai onko niin, että jotkut henkilöt, esim. Halla-aho eivät saisi kritisoida muiden poliitikoiden tms. julkisuudessa toimivien henkilöiden toimintaa?

Taponenhan on varmaan ihan vapaaehtoisesti tuolla somessa kommentoimassa, en usko että hänen esimiehensä on käskenyt twiittaamaan, että "hyvää oppi tekee terroristillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä!", vaan tuo on Taposen henkilökohtainen mielipide. Jos jollakin on negatiivinen vaikutus poliisien arvostukseen, niin kyllä se on tuo Taponen twiitteineen, joka syö luottamusta poliisiin.

Poliisien kannattaisi keskittyä somessa tiedottamiseen, eikä tuommoiseen politikointiin, niin ei antaisi aihetta parodiaan. Samaten Vartiainen twiittailee ihan omasta tahdostaan ja poliitikon pitää kestää kritiikkiä jos antaa typeriä kommentteja.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Muuten kenties suosittelisin, mutta ilmiö on minulle siinä mielessä vieras, että en kuluta aikaani facebookissa, joten minulla ei ole tarpeeksi taustatietoa koko kirjoitustasi koskevan mielipiteen muodostamiseen.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Jumissa on joitain viestejä kasvottomilta profiileilta. Laittakaa kuvat niin pääsette mukaan kommentoimaan, ystävät hyvät!

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Miten mainitset yhteiskunnallisen tekijän tai viranomaisen nimen ilman, että "maalitat" vai tarkoitatko, että perusuomalaisten tai muidenkaan ällöjen ei tulisi kommentoida päivän polttavia juttuja?

No se varmaan passaa!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Viestinnällä pyritään vaikuttavuuteen ja hyvin on poliisin parodiatili tässä onnistunut, kun näin pitkä viestiketju täällä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Rikotun korjaaminen on hidasta työtä. Turkkilan aikaansaannoksia korjaillaan vielä kymmenenkin vuoden päästä.
Suomessa oli hyvä luottamus poliiseihin. Se oli pitkäjännitteisen työn tulosta ja kansainvälisestikin noteerattua.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

On edelleen. Ei Turkkilan aviisia kukaan todesta ota. Turun puukotusjutun jälkeen ainoa jonka toimintaa yksimieliseti kiiteltiin kaikkialla oli poliisi, ja syystä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #83
Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Sini, Suomessa on ollut hyvä luottamus poliisiin, mutta näillä yksittäisten poliisien ulostuloilla sitä aktiivisesti pyritään horjuttamaan.

Mikä motiivi ylikomisario Jari Taposella on hämmentää maahanmuuttokeskustelua, kun poliisilla muutenkin on asian kanssa tekemistä?

En oikeastaan ihmettele ollenkaan, että on alettu puhumaan poliisin politisoitumisesta, kun sitä näin avoimesti tehdään.

En tiedä mistä persuvihasi ammennat, mutta nytkin syytät Turkkilaa asiasta, johon hän ei mitenkään ole osallinen, vaan poliisin uskottavuutta rapauttaa nimenomaan tämä Taponen.

Tuntuu tosi oudolta, että asetut Sipilän kannalle siinä, että sananvapauttamme rajoitettaisiin. Eikö nettilehti Suomen Uutisilla ole oikeus kertoa niitä asioita, joita se itse katsoo tarpeelliseksi, vai pitäisikö tästäkin lupa kysyä Sipilältä?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomen poliisin maineen osalta olen Turkkilaa enemmän huolissani näistä aarnioista ja heinen esimiehistään. He tekevät paljon enemmän haittaa sekä maineelle että etenkin toiminnan uskottavuudelle kuin kymmenen turkkilaa ikinä pystyy. Samaan aikaan tosin Taponen ja hänen kaltaisensa paikkaavat mutta epäilen, riittääkö se.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #91

Nimenomaan näin. Olen lukenut nuo Aarniota käsittelevät kirjat ja aikamoista showta siellä näyttää olleen.

Todellakaan Turkkilalla ei ole mitään tekemistä poliisin uskottavuuden kanssa, vaan ne tekevät sen ihan itse.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #94

Poliisin toiminta Turun puukotuksen yhteydessä osoitti, että poliisi on pitänyt uskottavuudestaan hyvin huolen. Mediaa sen sijaan voisi vähän moittiakin.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kimmo, tarkoitatko, että tuo ylikomisario Jari Taposen twitter-tili on läppätili, jossa hän vaan heittää huulta, eikä ole oikeasti sitä mieltä mitä sanoo?

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Tarkoitin, että sisältö merkitsee eikä uniformu.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #89

Sen ymmärtäisin, jos Taponen kommentoisi yksityishenkilönä, mutta hän kommentoi poliisin virka-asu päällä, jonka lisäksi esillä on hänen vakanssinsa poliisissa.

Nyt syntyy kuva, että hän nimenomaan Suomen poliisin suulla puhuu asioista, jolloin koko poliisin maine tahriutuu sillä, että hän vähättelee pienten koululaistemme turvallisuutta suhteessa aikuisiin maahanmuuttajamiehiin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #92

Poliisin virallinen tiedotus tulee poliisin organisaatiotileiltä. En kiinnittäisi huomiota yksittäisen poliisimiehen viestintään paitsi poliisiylijohdon tiedottamiseen.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #96

Kysymys onkin siitä mitä yksittäinen kansalainen ajattelee. Ei hän voi tietää mikä on virallista totuutta ja mikä ei. Siksi näissä kannattaa olla erittäin tarkkana, ettei väärinkäsityksiä pääse syntymään.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #96

Kyllä minulle on ihan alusta asti työpaikoissani kerrottu että mikäli esiinnyt julkisesti siten, että työpaikkani tulee esiintymisessäni esille, niin esiinnyn myös työnantajani edustajana.

Jos poliisilla on oma sometili missä on poliisin tittelit ja poliisin twitterväritys sekä kuvassa poliisin virkapuku, sekä selkeästi lukee kyseisen poliisin korkea esimiesasema, niin totta vie poliisi silloin edustaa nimenomaan instituutiota ja työnantajaansa.

Siis niinkuin aikuisten oikeasti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #125

Miksi viedä keskustelu tuohon? Sehän edellyttäisi että ko lause olisi myös yhteydessään jotenkin epäilyttävä tai sopimaton. Sitähän se ei ole.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #127

No tässä keskustelussa on yritetty myös väitää että Tapolan (tai Huhtelan) twiittailu poliisiprofiilinsa tapaa olisi jotenkin yksityistä ajattelua. Sitä se missään tapauksessa ole vaan virantoimitusta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #140

Olkoon minun puolestani virantoimitusta. Sitä tärkeämpää kai olisi sitä kunnioittaa niin ettei vääristele. Haluatko kenties oikein painottaa että Turkkila yhteydestä irroitettuna riepottelee poliisin virantoimusta agressiiviselle seuraajalaumalle, joka on totutettu hyökkäämään suvakkileimattuja toimijoita vastaan?

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Hoikkala on oikeassa. Mm. Päivi Nerg, Ville Niinistö, Satu Hassi ja Mikko Paatero ovat uudelleen tviitanneet vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen sanomisia. Herääkin väistämättä kysymys: Miksi palkata kalliin poliisikoulutuksen suorittaneita nettipoliiseiksi jonkun näytön ääressä roikkumaan, kun lähes kuka tahansa Keijo pystyy samaan, ja heidät voisi näinollen vapauttaa huomattavasti hyödyllisempään ja tärkeämpään konkreettiseen kenttätyöhön suomalaisen yhteiskunnan yleistä turvallisuutta turvaamaan sekä kansalaisiamme suojelemaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos nyt vielä joku pitää Suomen uutisia jonain oikeana lähteenä yhtään mihinkään, niin kyllä on median ymmärrys melko nollassa.

Toisaalta ei varmaan kannata hakea sitä objektiivisinta tietoa myöskään Kansan uutisista.

Ihme kohu, siitä, että joku poliisi nyt twiittaa jotain poikkeavaa, tuntuu siltä, että muutamalta kommentoijalta pääsi lämpimät pöksyyn, kun nii kovasti pahastuivat.

Tuskinpa tämä poliisi näistä asioista päättää, että voitte ihan hyvin rauhoittua ja käydä vaihtamassa puhtaat kalsarit.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Mitenkähän Jussi Halla-aholla, jonka mielestä "monikulttuurisuus on hanurista"?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #157

Höpsistä! Hanurihan on arvokas soitin. Edestä toinen herrasmies on ent. oppilaani. :-)

https://scontent.fqlf1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/21...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #159

Tuskin Halla-aho harmonikkaa tarkoitti.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #157

Yleensä kun sanotaan, että jokin asia on "hanurista", niin se tarkoittaa "/ceestä", eli arvostellaan sitä itse asiaa, että se ei ole sanojan mielestä ok, vaan päin sitä itseään.

Ritala taas mielellään ilmaisee niin, että jonkun ihmisen reagointi kyseessä olevaan asiaan aiheuttaa tälle ihmiselle pakonomaista tarvetta ulostamiseen tai virtsamiseen.

Nämä asiat eivät siis ole mitenkään verrannollisia keskenään, vaikkakin samoilla alueilla ihmisen vartalonosissa mennäänkin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #166

Nehän ovat täysin sama asia. Päin hanuria on eri asia kuin hanurista, joten Halla-ahon kommentti on ihan sitä itseään.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #172

Tästä väitteleminen tarvitsisi varmasti ihan oman bloginsa.:D

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #173

Väittely päättyi jo. Kai sinäkin suomen paikallissijoja sen verran tunnet, että jos hanuria käytetään takapuolen metaforana, niin ei sieltä ulos tule kuin sitä yhtä asiaa. Halla-ahon käyttämä metafora "hanurista" ei ehkä ole järin hienostunut (joltain help deskin ääressä nuokkuvalta uniselta lumilautailijalta moista ehkä saattoi kymmenen vuotta sitten odottaa hänen kuvaillessaan mielestään epäonnistunutta käyttöjärjestelmää), mutta olipa sen ajoituskin huonosti harkittu.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Jos jotain aihe kiinnostaa eikä ole oikein siihin tutustunut niin on pari termiä, attention whoring ja shitstorming, englanniksi ja suomeksi ihan negaaminen jotka selittävät joitain asioita toisin kuin maalaamiset ja muut höpinät.

Huomiohuoraaminen on erilaista ja eriasteista provoamista joko tarkoituksella tai ilman jotta saa aikaiseksi paskamyrskyn. Joku Enbuske vitsailee aiheella joku pilipali julkkis tahattomasti, typeryyttään (näiden lukutaidottomien seiskan tyyppien toilailut ja seuraukset), joku tarkoituksella ja sitten esittää että on yllättynyt palautteesta jne.

Negaaminen on kaikkein masentavin ilmiö ja sen voi selittää kai suomalaisten suomalaisuutena. Ei joku Nyyssis mistä masinoinnista sattuneesta syystä, moista kun ei ole olemassakaan tai on todella harvinaista, päivän blogissaan kirjoita vaikka voisi jos oikein puolesta uhriutuisi ...

http://www.mikanyyssola.fi/nykytrendi-negaaminen/

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kai sitä tälläkin tapaa voi mainostaa Suomen Uutisia?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Itsekin ajattelen näin. En ole ennen Suomen Uutisia lukenut, mutta pitääpä alkaa katsomaan, mitä ajankohtaista siellä kerrotaan;)

Käyttäjän AnttiKukkonen kuva
Antti Kukkonen

"Terveiset 'Päivän byrokraateille', että poliisi saa sulkea puhelimen ja blokata häirikön ihan niin paljon kuin tarpeeksi katsoo."

Petralle taas sellaiset terveiset, että mikään asia ei muutu todeksi pelkästään sen takia, että joku sattuu näin sanomaan (poikkeuksena paavin puheet ex cathedra katolisten mielestä), vaikka omasta mielestä tomerasti jotain toteaakin.

Kysymys on toki siitä, miten juridisesti arvioimme poliisin viestintäkanavia. Ensinnäkin on päivänselvää, ettei Twitter-blokkaus rinnastu luurin lyömiseen korvaan, vaan tiettyyn numeroon kohdistuvaan pysyvään soitonestoon. Petra ymmärtää tai Petran tulisi ymmärtää, että tämä on viranomaiselta kiellettyä. Ketään kansalaista ei voi pysyvästi estää puhelimestaan ottamasta viranomaiseen yhteyttä. Jos ongelmia ilmenee, kansalaista voidaan rikosoikeudellisesti rangaista häirinnästä, jne., mutta tällöinkään yhteydenpitoa ei voi estää.

Tulkinnanvarainen kysymys toki on, rinnastuuko Twitter tässä puhelinnumeroon. Jos poliisi antaa Twitterin kautta virallista tietoa ja kanavaansa tällaisena markkinoi, tällöin rinnastuu. Jos taas kyse on satunnaisen ylikomisarion harjoittamasta henkilökohtaisesta idiotismista, tällöin ei rinnastu. Näkisin, että Facebook-poliisien ollessa kyseessä ollaan jo hyvin lähellä viranomaisen (kvasi)virallista viestintäkanavaa. Twitterin kohdalla tämä ei vielä liene tilanne.

Jos Petra on toista mieltä, suosittelen että Petra PERUSTELEE, ARGUMENTOI. Minua ei sinänsä kiinnosta lainkaan se, mitä mieltä Petra sattuu olemaan tai olemaan olematta. Perustelut minua sen sijaan kiinnostavat paljon.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Oletko Päivän byrokraatista?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #120

Kansalaista ei mitenkään estetä ottamasta yhteyttä viranomaiseen sillä että hänen trollailutilinsä Twitterissä blokataan.

Kaikki poliisin viralliset tiedotteet ovat saatavilla.

Kansalainen voi myös perustaa uuden tilin ja kysyä asiallisesti. Hän voi meilata, kirjoittaa, soittaa jne.

Poliisilla ei mitään velvollisuutta antaa häiriköiden tukkia Twitteriään.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

"Poliisiammattikorkeakoulun ylikomisario Jari Taponen sanoo, että hänen tviiteistään noussut kohu on osa kampanjaa, jonka tarkoituksena on murentaa poliisin uskottavuutta."

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yliko...

Olihan poliisien Facebook-ryhmässä ollut jotain rasistista kirjoittelua, josta ei tullut käsittääkseni mitään seuraamuksia. Turhaa ylikomisario Taponen selittää, kun on löysät housussa, vaan olisi hyvä myöntää poliisien asenneongelma mielenterveyspotilaita, vammaisia ja maahanmuuttajia vastaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Muutama vuosi sitten Suomen yli pyyhkäisi erikoinen lastensuojeluraivo. Siitä huolimatta että hetkeä aiemmin suomalaisia järkytti kotonaan surmattu Vilja Eerika, jostain syystä palstat ja blogit täyttyivät siitä kiukusta, että suomalainen lastensuojelu vie täysin syyttä ihmisten lapset.»

Ehkä syystäkin. Suomalainen lähtökohtaisesti luottaa viranomaisiin ja totta maar he ajattelevat lasten parasta, eikö? Lastensuojeluhan vain toteuttaa tärkeitä päämääriä, lasten turvallisuutta ja jopa henkeä, miten se voisi olla ongelma?

Valitettavasti lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat työtään tekeviä ihmisiä, joille on annettu mahdoton homma, mutta iso leka – uhka lasten huostaanotosta. Ja sillä pitäisi sitten korjata ihmiselämiksi kutsuttua posliinia liukuhihnalla. Ne muutamat "Eerikat" pitäisi jotenkin löytää heinäsuovasta, mutta yksikään kymmenistä tuhansista "asiakas"-perheistä ei tietenkään halua olla missään tekemisissä lastensuojelun kanssa. Ainoa keino, millä lastensuojelu ylipäätään edes pääsee ihmisten koteihin tai muuten valvomaan tilannetta, on uhata sillä lekalla. Saman uhan ympärille rakennetaan kaikki muut uhkaukset, joilla painostetaan oikeastaan mihin tahansa mitä sosiaalityöntekijät tahtovat, kun yrittävät tumpeloduunareina määrätä tuntemattomien ihmisten elämän. He ovat ihmisiä heikkouksineen. Kuvitteleeko joku, että virkamieskään olisi immuuni vallantunteen tavoittelusta ja halusta joskus vähän näpäyttää? Kun kukaan ei oikeasti edes valvo – ja heidän sanansa on totuus.

En nyt lähde ym. teorioihin huostaanottobisneksestä. Se on ehkä yksi mahdollinen lisätekijä, mutta järjestelmän kieroutuminen kyllä aiheutuu ilman mitään suunnitelmaakin, aivan itsestään inhimillisistä tekijöistä. Siitä, että sen lekan heiluminen itsessään särkee posliineja. Pahiten siitä, että jokainen meistä varmasti yrittää näyttää, että teemme tärkeää työtä. "Eerikoita" on lähes mahdotonta löytää, mutta mitä enemmän (näennäisiä) ongelmia löydät, sen paremmin ja tärkeämpää työtä teet. Ja kyllähän niitä aina löytyy, varsinkin jos jonkun "asiakkaan" pärstä vähän ärsyttää.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

"Hyvää oppi tekee terroristillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä", Taponen kirjoitti.

Mietin, kun terrori-iskun päätekijällä oli kolme vaihtoehtoa, missä hän terrori-iskunsa suorittaisi. JOS hän olisi päättänyt suorittaa terrori-iskunsa koulussa, ja esim. viiltänyt useiden 13-14 vuotiaiden tyttölasten kurkut auki, olisiko Taponen tviitannut silloin saman tviitin? Oli kenties hiuskarvan varassa ettei näin käynytkin... mene ja tiedä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Taponen keksii salaliittoteorioita, kun itse mokasi epäselvällä viestinnällään. Twiittejä ei ymmärretty "tahallaan" väärin.

Lisäksi Petra Nyqvist poisti näköjään väitteensä "feikkihenkilöistä" tässä blogissa/kommenteissa, mikä on ihan hyvä asia, mutta poisto tapahtui vaivihkaa siitä kertomatta.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Millähän logiikalla _yksityishenkilö_ Taposen arvostelulla yritetään murentaa poliisin uskottavuutta? Vai onko Taposella nyt vain haasteita päättää, kirjoitteleeko hän poliittisia näkemyksiään yksityishenkilönä, vai poliisin edustajana?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Loppujen lopuksi ihan sama. Tapahtunutta ei saa tekemättömäksi. Poliisikunta tietää nyt että hompassit voivat hyökätä aivan odottamattomissa yhteyksissä. Suomi on taas astetta kylmempi maa missä on pelotesakki nurkan takana.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #128

No eihän ole. Siinä kun on vissi ero, kirjoittaako joku näkemyksiään yksityishenkilönä, vai oman työnantajansa arvovallalla. SE on poliisin, tai vaikka sitten puolustusvoimien tai yliopistojen arvovallan ja uskottavuuden kannalta olennaista.

Vai oletko sitä mieltä, että esimerkiksi erään kuuluisan dosentin pitäisi voida julistaa totuuksiaan yliopiston arvovallan takaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #129

Mutta kulta pieni kun Taponen jos koko asiayhteyden tsekkaa ei kirjoittanut mitään minkä pitäisi pöyristyttää. Hassuahan on jankuttaa että poliisi kirjoittaa poliisina soo soo kun mies ei ole kirjoittanut muuta kuin sellaista joka asiayhteydestä irtirevittynä voi kuulostaa naivilta tai vastata irvikuvaa "suvakista".
Ei kai millään kansakunnalla ole varaa pistää pystyyn dreufysoikeudenkäyntiä yksittäistä poliisia vastaan? Missä sä meet??

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Arvostelua on esitetty, on saatu esittää. Se ei kuitenkaan poista kuvailemaani ilmiötä.

Tätä blogia ovat jakaneet poliitiikan tutkijat, sotatieteiden tutkijat, historioitsijat, poliisivirkamiehet sekä militääriväki. Heidän mielestään kirjoitukseni on looginen.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #131

Kun en itse siellä twitterissä ole, niin voisitko kertoa millä tavalla kirjoituksesi on näiden henkilöiden mielestä looginen.

Onko se looginen sillä tapaa, että maalittamista tapahtuu molempiin suuntiin oman ideologiansa värittämänä, vai onko se looginen sillä tapaa, että virkamiehen ei pitäisi julkisuudessa virka-asussaan ja ylikomisarion statuksellaan kertoa omia mielipiteitään, jottei niitä sekoiteta Suomen poliisin mielipiteiksi, vai mitä loogista heidän mielestään kirjoituksestasi on tullut esille?

Sitten vielä tuohon Taposen haastatteluun, niin mielestäni se on tyylipuhdasta uhriutumista, jolloin ei itse oteta vastuuta sanomisistaan, vaan sysätään se vastuu muualle.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #131

"Tätä blogia ovat jakaneet poliitiikan tutkijat, sotatieteiden tutkijat, historioitsijat, poliisivirkamiehet sekä militääriväki."

Ihan tsekkaamatta kuka tätä on jakanut, heitän lonkalta arvauksen että mukana on muutamakin sellainen tapaus, joille itselleen politiikan tekeminen ja väärämielisten leimaaminen omasta näennäisen objektiivisesta positiosta käsin ei ole mitenkään tuntematon toimintatapa. -Jännä juttu että eivät näe siinä mitään väärää.

Edit: katos perhanaa, heti eka arvaus tärppäsi.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #133

Ehkä on pakko myöntää, että Solakivi kieltäytyisi tunnistamasta ilmiötä vaikka se tulisi ja puraisisi takamuksesta.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #134

Kuinka niin? Solakivi vain pitää kyseistä esimerkkiä helkkarin huonona juuri siitä syystä, että Taposta voi Solakiven mielestä aiheellisesti kritisoida yksityisen ja julkisen roolin sotkemisesta, ja politiikan tekemisestä näennäisen objektiivisesta positiosta.

Samoin Solakiveä jurppii se, miten tämä(kin) blogi on yhtä virkettä lukuunottamatta melkoisessa epätasapainossa sen suhteen, että samantyyppistä maalittamista tehdään surutta molemmin puolin.

Itse asiassa Solakiven suurin huoli on siinä, että jopa kollegat (laajasti akateemisen yhteisön edustajat) ovat lähteneet mukaan samaan sirkukseen jossa olennaista ei ole asiaperusteinen argumentointi, vaan kiistakumppanin argumenttien nollaaminen oman position auktoriteetin avulla leimaamalla, parhaimmillaan tiedotusvälineiden kritiikittömällä komppaamisella.

Mutta se että joku pääsee ruiskimaan rassistiputinistitrollileimojaan valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin ei ole mikään ongelma, koska ne ovat sitoutuneet JSN:n journalistisiin ohjeisiin. Vallanhimossaan voisi kuitenkin pysähtyä miettimään, että joskus aiemmin samaa taktiikkaa käytettiin 180 astetta toiseen suuntaan, ja miettiä kannattaisiko sääntökirjan kuitenkin olla sellainen, ettei oma pyrstö paistu jos kompassin neula taas kääntyy.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #135

Ai siitä se kenkä puristaa? Outoa ettei joku voi hyväksyä maahanmuuttokriittisten arveluttavan toiminnan käsittelyä, ellei samassa lauseessa mainita riittävän suureen ääneen arvoliberaalien anti-rasistien yms. olevan aivan yhtä pahoja.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #154

Niin no, asioiden yksipuolisella käsittelyllä tulee helposti luoneeksi vaikutelman, että säännöt eivät ole samat kaikille. Jotenkin minusta on hankala kuvitella, että blogisti olisi kirjoittamassa samanlaista vuodatusta toisesta näkökulmasta, tai kommenttiasi peukuttanutta Lappalaista selittelemässä jonkun persun aivopierujen pahantahtoisesta ylitulkinnasta. Kato ei se Hakkarainen oikeesti niin pahasti tarkoittanut sanoa... I

Edelleen kehottaisin miettimään mitä tapahtuu jos pelisäännöt pysyvät samana, mutta poliittiset tuulet kääntyvät, niin kuin niin monesti aiemmin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #131

Nyqvistin kirjoitus käsittelee ansiokkaasti niitä moninaisia tapoja, joilla yhteiskuntamme yhtenäisyyttä ja luottamusta yhteiskuntamme toimivuuteen ja oikeudenmukaisuuteen yritetään murentaa.

Amerikassa moinen toiminta on yhdistetty Venäjän masinoimaksi... https://www.theatlantic.com/politics/archive/2017/...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Huomasitko että Infowars on jo lähtenyt Taposen riepottelun kelkkaan?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Alex Jonesko myös? Jopas jotakin!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Olisiko syytä pitää pienimuotoiset termitalkoot? Siis selkeyttää käytettävät termit?

Ainakin minusta tässä menee kaksi liki toisiaan olevaa termiä sekaisin: n.s. "maalittaminen" ja "parjauskampanjan masinoiminen".

Ensinmainitun englanninkielinen alkuperäistermi on "doxing". Se tarkoittaa kohdeihmisen henkilötietojen urkkimista, yleensä netistä, ja sitten niiden julkaisemisen jotta joku tarttuisi hyökkäämään jollakin tavoin kimppuun.

Jälkimmäinen, "spam and destroy" taas tarkoittaa suoranaista loka- ja parjauskampanjan käynnistämistä siten, että mestari osoittaa ensin kohteen ja seuraajajoukot hoitavat likaisen työn.

Termit toki liittyvät kiinteästi toisiinsa mutta ei niitä pitäisi kokonaan synonyymeiksikaan käsittää. Se tekee keskustelusta epämääräisen suttuista ja suurelta osin toistensa ohi huutamista.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos. Alkoikin jo väsyttää, kun ihmiset eivät tunnu pysyvän käsitteissä sitten millään.

Tarkoitan maalittamisella kuitenkin korkealta taholta yksilön targetoimista ahdistelijajoukkojen keskelle. Se vaatii jo, että taholla on hännysteleviä ahdistelijajoukkoja, halusi se tai ei.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tarkoittaako tuo, että Halla-ahon ei ole soveliasta kommentoida yksittäisten virkamiesten kannanottoja julkisuudessa kriittisesti?

Esim. jos vaikka sisäministeriön kansliapäällikkö sanoisi, että "rajat auki", niin saisiko Halla-aho ottaa kantaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #142

Kysymys ei ollut minulle mutta on hyvä kysymys. Minun vastaukseni olisi että Halla-ahon on otettava huomioon se seuraajapiiriinsä syntynyt tapakulttuuri jota hän on itse ollut luomassa.
Kun hän kritisoi virallista toimijaa tai tutkijaa tai toimittajaa tai poliisia tai juristia yms hänen on myös kehottettava seuraajiaan pitäytymään kaikenlaisista ylilyönneistä reaktioissaan sekä laitettava kaikki tasapuolistavat näkökannat esille. Sitä saa mitä tilaa. Nuiva skene on saanut tuollaisen tuolin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #144

Halla-ahoko ei poista koskaan mitään asiattomuuksia kommenteista?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #146

Kyllähän Halla-aho varmasti moderoi ylilyönnit pois.

Joten mistä ihmeestä te oikein puhutte?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #147

Tapahtuuko persujen puheissa muka jotain ylilyöntejä?, vihapuhetta?

Eihän nyt sentään, eihän sellaisesta ole mitään merkkejä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #147

Esitit Petralle kysymyksen johon vastasin. Kahta kommentiasi siihen en kuitenkaan ymmärrä. En puhunut mitään siitä miten Halla-ahon tulisi moderoida omaa sivuaan. Reaktioilla joita hänen olisi suitsittava tarkoitan ns palautteenantoa johon hän ja muut kapinajohtajatoverinsa ovat opettaneet seuraajakuntansa. Hänhän on suoraan kehottanut palautteenantoon, oliko se Turun sanomien toimittajalle tai kelle. Keskustelu siis pyörii vieläkin maalittamisen ympärillä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #149

Netissä taitaa olla aika yleinen ilmiö, että joistain aiheista saa vihapostia.

Siitä ei kyllä voi syyttää Halla-ahoa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #150

Ei ollut puhe netin ominaisuuksista vaan edelleen itse esittämäsi kysymyksen pohtimisessa ollaan. Eikä tässä edes syyllistetty Halla-ahos vaan pohdittiin miten hän osaltaan voi harrastaa kriittistä kommentointia virallisia toimijoita kohtaan ilman että tulee maalittaneeksi näitä ihan kysymyksenasetuksesi mukaan.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #152

Kyllä Halla-aho saa ihan vapaasti kommentoida kriittisesti, ei se mitään maalittamista ole.

Se olisi maalittamista, jos Halla-sanoisi, että "menkää nyt kaikki äkkiä häiritsemään tätä-ja-tätä".

Ihan absurdia puhua jostain maalittamisesta, kun tuollaista ei ole tapahtunut.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #162

Halla-ahon on otettava huomioon ympärilleen rakentamansa ja hänen ympärilleensä rakentuneen tapakulttuuri. Hänen on myös mietittävä missä kulkee raja. Onko edes putinistiselle tai trumpilaiselle tai bannonilaiselle äärioikeistolle hyväksi että pitkin maailmaa kauhistellaan kaikenmaailman natsisivustoilla tai duginistisilla palstoilla esim suomalaista lastensuojelua tai poliisitoimintaa. Meillähän on jo yksi desanttidosentti. Emme tarvitse desanttitohtoria.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #165

Höpöpuheita. Kyseessä on konservatiivit vastaan liberaalit. Halla-aho kannattaa maahanmuutossa konservatiivisia arvoja.

Ulkomaisilla sivustoilla kauhisteltiin sitä, miten poliisit Suomessa kannattavat liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa aivan julkisesti. Ja Halla-aho kauhisteli tätä samaa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #167

No pidän itseäni konservatiivina ja isänmaallisena. En tykkää että kakataan omiin pesiin.
Solakivi tuolla muuten mainitsi että vastaavaa analyysia ei tehtäisi Hakkaraisen lausunnoista ja niiden levittämisestä. Oma facebookkaveristoni on noin 50% ruotsinmaalaista. Siksi en koskaan linkkaa suomalaisille häpeää aiheuttavia ulostuloja. Me olemme kaikki vastuussa Suomikuvasta maailmalla. Jos pitää yksittäistä poliisia tyhmänä ei silloin pitäisi levittää sitä itseään nolottavaa materiaalia kansainvälisille sivuille. Mutta ne jotka sanovat Suomi Ensin ovatkin Putin ensin. Kaikessa toiminnassaan häpäisevät Suomea.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #168

Olet käsittänyt väärin, kyse on tästä: https://en.wikipedia.org/wiki/Culture_war

Kulttuurisota, konservatiivit vastaan liberaalit. Maahanmuutto on siitä yksi (iso) osa.

Tähänhän liittyy muutakin, kuten kaikki uus-feministinen hömpötys, 100 erilaista sukupuolta (tai sukupuoli-identiteettiä), jne. jne.

Trump vastaan Hillary on tätä samaa.

Kyse EI ole Putinista. Putin kannattaa unohtaa. Tosin Putin lienee konservatiivi näissä asioissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #169

Olet väärässä koska et seuraa minun dogmiani- siinä kommenttisi ainoa substanssi.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #171

Tuot joka kommentissa esiin sitä Putinia. Ei Putin liitty tähän mitenkään.

Kyse on lähinnä maahanmuutosta, sen ohella joistain muista asioista ("sukupuolen moninaisuus" jne.).

Mistä sinun mielestäsi on kyse? Putinista?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #175

Se että vakiintuneet demokratian muodot ajetaan alas Euroopassa mm vouhottamalla maahanmuutosta, hajoittamalla yhtenäiskulttuuria, tiedevastaisuudella ja mediavastaisuudella ja sen tapaisilla tempauksilla kuin Turkkilan tässä blogissa esitelty poliisikunnan hajoittamisyritys jne on putinilaista politiikkaa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #176

Maahanmuutosta on syytäkin vouhottaa. Siitähän pääasiassa on kyse.

Tiedevastaisuudesta ei ole kyse, paitsi vasemmiston/liberaalien puolelta. Hyvä esimerkki oli ne James Damoren potkut Googlelta, ja se Damoren kirjoittama muistio, mikä johti potkuihin. Muistiohan oli tieteellisesti hyvin perusteltu, mutta silti sellaista asiaa ei saisi tuoda esiin (ja siksi johti potkuihin).

Toinen esimerkki on se, että kaikenlainen älykkyystutkimus on tabu, mitä ei saisi tehdä.

Poliisivastaisuudestakaan ei ole kyse. Kaikki haluaisivat, että poliisi keskittyisi perusasiaansa, turvallisuuden turvaamiseen. Nyt poliisi on alkanut politikoimaan maahanmuutolla. Perusasia on unohtunut, siitä esimerkkinä vaikka Turun puukotus, jota ei pystytty ehkäisemään. Suomessa on lisäksi paljon jihadisteja, jotka hurraavat näille iskuille: https://yle.fi/uutiset/3-9420829

Mediavastaisuudestakaan ei ole kyse, vaan monipuolisemman median tarjoamisesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #177

Väitätkö ettei älykkyyttä tutkittaisi? Jatkuvasti on juttuja tutkimustuloksista. On selontekoja erilaisista älykkyyden muodoista ja paljon aivotutkimuksesta ja oppimisesta ym kiinnostavasta!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #178

Kyllä sitä tutkitaan, mutta se on osaksi tabu, siinä määrin, kun se liittyy ihmisryhmiin ja genetiikkaan.

Esim. Charles Murray (ja eräs toinen professori) joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi juuri joitain kuukausia sitten yrittäessään pitää puhetta yliopistossa. https://www.bostonglobe.com/metro/2017/03/04/middl...

Tämä painostus tapahtuu vasemmiston/"liberaalien" puolelta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Aivan kuten Nyqvist 139:ssä kommentissa kirjoittaa. Määritelmällisesti silloin kai on kyseessä molemmista, sekä maalittamisesta että parjauskampanjan masinoimisesta (doxing + spam and destroy). Joillakin "mestareilla" kun näyttää olevan jo valmiina tuollaisia ahdistelijajoukkoja eräille nettifoorumeille kokoontuneina. Osittain "mestarin" kutsumina ja osittain vapaaehtoisesti kutsumattakin kokoontuneina. Mestarin ei kai kaikissa tapauksissa tarvitse edes erityisesti nähdä vaivaa maalittamisessa, s.o. kaivaa identifiointitietoja ja "maalin koordinaatteja". Riittää kun osoittaa haluamaansa suuntaan niin joukot "itseohjautuvat" kohteeseen.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Raflaafasta otsikosta huolimatta poliisi vaikuttaa täysin tyytyväiseltä Taposeen ja Huhtelaan.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229989-poliisijoh...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Hyvä, että Uusi Suomi uutisoi ajankohtaisista aiheista ja ottaa taustoista selvää. Se on nimenomaan journalismin tehtävä, tutkia ja uutisoida mahdollisimman objektiivisesti.

Erityiskiitos tietenkin Petra sinulle, että nostit tämän asian esille, niin nyt minäkin tiedän mitä maalittaminen tarkoittaa ja siksi suosittelut blogikirjoituksellesi!:)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Riiheläinen kirjoittaa samasta aiheesta Karjalaisessa. Lukusuositus! https://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet...

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Atte Kaleva ottaa asian onneksi vakavasti.

--------------------------------------------------------

Atte Kaleva
19 t ·
Helsingin poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana otan kantaa tähän valitettavaan jupakkaan. Jari Taposen ja Jussi Huhtelan mauttomat ja huonoa harkintakykyä osoittavat tviitit ovat aiheuttaneet kohua sosiaalisessa mediassa. Onkin erittäin hyvä, että poliisin some-linjausta nyt tarkennetaan. Korostan vielä, että yksityishenkilöinä Taposella ja Huhtelalla on luonnollisesti täysi oikeus tviitata juuri kuten haluavat. Ongelmalliseksi asia muuttuu silloin, kun ns. virkatililtä ryhdytään jakamaan poliittista sisältöä tai sellaisia kannanottoja, joissa kiistattomiin turvallisuusuhkiin ja jopa toteutuneisiin iskuihin ei suhtauduta vakavasti.

Taposen ja Huhtelan epäasialliset tviitit eivät ole omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta poliisiin, ja pidän niitä siksi harkitsemattomina. Keskustelemme asiasta seuraavassa Helsingin poliisiasiain neuvottelukunnan kokouksessa marraskuussa.

https://www.facebook.com/attekaleva/posts/71512910...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Taponen ja myös Huhtela ovat omalta osaltaan, ainakin minulle, ylläpitäneet positiivista käsitystä poliisista ainakin sen verran, että he kaikki eivät ole aarnioita, packaléneja tai raatikaisia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset