Näkökulma: Hyvät, pahat ja rescue-koirat

Koiran adoptoiminen ulkomailta herättää eläinlääkäreissä huolta eikä syyttä – Suomeen ei kiistatta haluta ekinokokkia, rabiesta eikä resistenttejä bakteerikantoja. Toisinaan julkisessa keskustelussa unohtuu kuitenkin, että myös näyttelykoirat ja luonnoneläimet voivat tuoda mukanaan samat riesat, joten rescue-koiran käsitteeseen asetetaan mahdollisesti jo turhan raskaita konnotaatioita. Kritiikkiä herättää myös sääliadoptio, epämääräiset järjestöt, rahastaminen ja liian vaikeat koirat. Miten asiaan tulisi siis suhtautua?

Tässä blogimerkinnässä minä kerron omista kokemuksistani, ja miksi minä kaikesta huolimatta olen päätynyt adoptoimaan kodittomia koiria ulkomailta. Ei ole kyse siitä, ettenkö ottaisi esimerkiksi tautiriskejä vakavasti – otan ne äärimmäisen vakavasti jo ihan ammattini vuoksi. Kyse on erittäin harkitusta kanssakäymisestä vastuullisten toimijoiden kanssa.

Edellistalvena matkailin sisareni kanssa Meksikossa, jossa näin muskeliautojen, uniformujen, tacojen, intiaanien, kiväärien ja merikilpikonnien ohella kaikkialla kauniita maatiaischihuahuoita, jotka edustavat luonnollisempaa ”kauriinkallo”-tyyppiä. Tällaisia koiria ei Suomessa juuri näe, sillä jalostusohjeet kehottavat suosimaan omenakalloista tyyppiä, jolla on lyhyt kuono joka lyhenee lyhenemistään. Nuo meksikolaiset koirat näyttivät pienestä koostaan huolimatta koirilta pienoiskoossa, ja ajatukseni toivekoirasta alkoi vähitellen hioutua. Ihanteeni oli pikkuruinen sekarotuinen koira, jolla on koiramaiset mittasuhteet, kunnon kuono, raajat ja hyvä luonne maalaiselämään.

Tämä kertomukseni ei muuten tarkoita, että mielestäni sekarotuinen koira on automaattisesti kaikessa aina paras, eikä mielestäni koirarotuja kannata sekoittaa miten ihmisen mielestä sattuu, mutta nyt ei ole tarkoitus rönsyttää tarinaa. Kertomukseni ei myöskään johda siihen, että minusta olisi ollut hyvä idea adoptoida omin päin Meksikosta koiraa, vaan käännyin ihan muiden instanssien pariin.

Kun päädyin kodittomiin koiriin, sillä ei ollut mitään tekemistä säälin kanssa, vaan toimin täysin itsekkäistä lähtökohdista. En etsinyt pelastettavaa vaan nasevaa ihmis-koira-matchia. Omasta puolestani vaikeita eurooppalaisia kulkukoirakantoja voisi esimerkiksi hävittää kärsimyksen minimoimiseksi, tai ainakin huolehtia eläinten kastroimisesta. Se, että koirilla ei ollut kotia, oli kuitenkin eräänlainen plussa. Asian logiikkaa lienee turha selittää jos on päässyt blogin lukemisessa tähän asti.

Yritin aluksi etsiä kodinvaihtajakoiraa Suomesta, mutta en onnistunut. Näin vain kookkaita koiria jotka olivat joko metsästyskoiria tai isojen vartiokoirien sekoituksia tai käytösongelmaisia tapauksia. Siksi harmittelenkin tätä tuoretta juttua suomalaisista kodinvaihtajakoirista jotka eivät tahdo löytää koteja.

Olin seuraillut vuosia yhdistystä, joka vaikutti välittävän Espanjasta Suomeen ainoastaan tarkoin harkittuja koiria, joilla on kaikki edellytykset kotikoiriksi, ja joista suuri osa on myös ollut kotikoiria. Koirat päätyivät uusiin koteihin huolellisen valintaprosessin kautta, koira-perhe-sopivuuden periaatteella sekä täysin testattuina, rokotettuina, kastroituina ja syynättyinä. Myös soveltuvuutta lapsiin ja muihin eläimiin testattiin koiratarhalla. Mitään rahastuksen makua en löytänyt, pikemminkin kiitosten aihetta miten monta lääketieteellistä seikkaa he onnistuivat kulukorvaukseen mahduttamaan.

Tokihan rescue-koiran hankkiva ymmärtää, että koiralla saattaa ilmetä jonkinlaista arkuutta, koulutuksen puutetta, eroahdistusta ja muita kommervenkkejä. Varauduin itse tähän kun leikkiin ryhdyin. Yhdistykseni teki huolellisen selvityksen siitä, mitä kyselemäni koirat pitävät ammattilaisten silmissä sisällään.

Minulle kävi hyvin.

Luokseni muutti kaksi pientä koiraa, jotka oltiin pelastettu viranomaisten taholta koiria pursuavasta kodista. Myös koiratarhalla pidettiin katselemiani koiria kotiini sopiviksi. Koirat olivat ujoja, mutta leimautuivat minuun ja läheisiini hetkessä. Edelleen ne ovat vieraita kohtaan varautuneita, mutta valmiita luomaan lämpimän suhteen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että voisin suositella varauksettomasti rescue-koiraa millä ehdoin tahansa, mistä tahansa ja miten tahansa. Tarkka perehtyminen on ainoa tie tähän lajiin. Pakko kuitenkin sanoa, että tiedän yhdistyksen välittäneen Suomeen satoja terveitä, hienoluonteisia kodittomia koiria. Kerron yhdistyksen nimen halukkaille.

 

Koirallani Nipponilla on asiaa:

https://

 

 

 

 

PetraNyqvist
Sitoutumaton

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu