PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 49 min 52 s sitten

Näkökulma: Antti Rinne virittelee keitosta, jossa on porvarille tuhon ainekset

3.4.2019 13:31

”Jos me olemme hallituksessa, niin jompikumpi kokoomus tai kepu on mukana.”

Näin on sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne porvaripuolueiden osalta päättänyt.

”Koskee 1,1 miljoonaa työpaikkaa” – Pääekonomistin ihmetys: Trump ja Kiina vaikuttavat suomalaisiin heti, mutta niistä ei puhuta

3.4.2019 13:18

Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu kysyy Nordean blogissa, mihin jäi vaalikeskustelu maailmantaloudesta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin politiikka ja Kiinan kasvava vaikutusvalta eivät ole näkyneet vaalitenteissä.

”Sopii ihmetellä, miksei aiheelle ole löytynyt tilaa vaalikeskustelussa, vaikka vientiteollisuudesta riippuu 1,1 miljoonan äänestäjän elanto”, Koivu kirjoittaa.

Megalupaus Kaapo Kakko debytoi aikuisten Leijonissa – valittiin MM-leirille

3.4.2019 12:31

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on valinnut kevään ensimmäisen MM-leiriryhmänsä. Mukana on suomalaisen jääkiekkoilun megalupaus, TPS:n 18-vuotias Kaapo Kakko, joka lienee ensi kesän NHL-varaustilaisuudessa kolmen parhaan joukossa.

Nuorten MM-kullan ratkaisseen maalin tammikuun alussa Vancouverissa tehnyt Kakko olisi päässyt debytoimaan maajoukkueessa jo helmikuussa Ruotsin EHT-turnauksessa, mutta lievä loukkaantuminen esti silloin maajoukkuepelit. Kakko ilmoittaa, että kevään tavoitteena on 18-vuotiaiden MM-kisojen sijasta miesten MM-turnaus.

Näkökulma: Vihreät yrittää kokoomuksen ohi Helsingissä – Jussi Halla-aholle tulossa suuri potti

3.4.2019 11:37

Kuten hyvin tiedetään, Helsingin kaupunki on Suomen vihreiden vahvin kannatusalue, ja vihreät ovat pitkään pyrkineet pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi kokoomuksen paikalle. Näissä eduskuntavaaleissa sen pitäisi onnistua, koska puolueen puheenjohtajaksi saatiin viime syksynä monessa liemessä keitetty Pekka Haavisto. Hän on aito stadin kundi, jolta ei puutu katu-uskottavuutta.

Kohu ravintoloiden työoloista – Avi: Valvontaa ei ole tarpeeksi, Sipilän hallitus nipisti

3.4.2019 11:17

Helsingin Sanomien viikonloppuna julkistamat tiedot etnisten ravintoloiden ongelmista ovat hämmästyttäneet monia suomalaisia. Ongelmia on tiettävästi muillakin aloilla, kuten siivouksessa ja matkailussa.

Palvelualan ammattiliitto Pam ja matkailu- ja ravintolan alan työnantajia edustava MaRa toivovat, että viranomaiset keskittäisivät entistä enemmän valvontaa sellaisiin yrityksiin ja toimialoihin, jossa on ongelmia alipalkkauksen, ihmiskaupan, verojen ja pimeän työvoiman käytössä.

Sdp lähtisi hallitukseen 3 puolueen kanssa – Rinne ehdottaa uutta ”usean päivän sessiota” hallitusneuvotteluihin

3.4.2019 10:20

Jos sdp olisi eduskuntavaalien suurin puolue, uusi Antti Rinteen hallitus muodostuisi hyvin eri tapaan kuin Juha Sipilän (kesk) hallitus.

Uusi Suomi, Kauppalehti ja Talouselämä pyysivät Rinnettä valottamaan, miten hallitusohjelmaneuvottelut etenisivät ja hallitus muodostettaisiin, mikäli sdp pystyy pitämään paikkansa suurimpana puolueena. Haastattelussa Rinne painotti useaan otteeseen, ettei vaaleja ole käyty eikä hän ole pääministeri.

Poliisi: Vaalimainoksia rikottu – Hussein al-Taee: ”Julisteeni oli täynnä nastoja, mainoksiani töhrittiin ja revittiin”

3.4.2019 10:14

Poliisi tiedottaa, että vaalimainoksia on rikottu Jyväskylässä ja Tampereella. Vaalimainoksiin kohdistuvasta ilkivallasta kertoo myös sdp:n eduskuntavaaliehdokas, rauhanneuvottelija Hussein al-Taee.

Poliisi pyytää havaintoja Jyväskylän ja Tampereen tapauksista.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi tänään tiistaina ja jatkuu 9. huhtikuuta asti. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019.

Äläkkä polttomoottoriautoista – Antti Rinne myönsi suoraan MTV:n tv-ohjelmassa: Sdp:lle kävi virhe

3.4.2019 09:00

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne täsmentää sdp:n linjausta koskien polttomoottoriautoja. Rinne myönsi MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa tiistai-iltana, että sdp:n ilmasto-ohjelman linjaus oli epätarkka.

Rinne ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kohtasivat tv-ohjelmassa MTV:n vaalitentin jälkeen.

Sdp:n aiemmin tänä vuonna julkaistussa ilmasto-ohjelmassa sanotaan sanatarkasti näin:

Antti Rinne sanoo suoraan: Talouden on sopeuduttava – ”On haihattelua kuvitella, että eriarvoisuutta voi torjua ilman rahaa”

3.4.2019 07:29

Isommille porvaripuolueille tämä on vähän vaikea tilanne, että sdp onkin palannut kehiin, virnistää Antti Rinne.

Kun sdp on kannatuskyselyjen ykköspuolue selvällä erolla toisena tulevaan kokoomukseen, Rinne on vaalien vahvin ehdokas pääministeriksi. Se on iso käänne puolueelle.

Eduskuntavaaleista 2007 lähtien takkiin on tullut tasaisesti niin eduskunta-, kunta- kuin eurovaaleissakin. Edellisissä eduskuntavaaleissa kannatusprosentti oli 16,5. Edellinen demari, joka nousi pääministeriksi, oli Paavo Lipponen vuonna 1999.

Sdp vastaa Orpon hyökkäykseen: ”Yritystoiminta Suomessa ei ole verotuksen tasosta kiinni”

2.4.2019 21:44

Suomella on varaa kiristää maltillisesti yritysten verotusta yrityksille annettujen helpotusten jäljiltä, katsoo sdp:n verovastaava, kansanedustaja Timo Harakka. Sen sijaan Suomella ei Harakan mukaan ole varaa lupailla veroaleja, jollaisella kokoomus on lähtenyt vaaleihin.

Juha Sipilältä varoitus Antti Rinteelle tv:ssä – ”Tuli 100 000 työtöntä lisää”

2.4.2019 20:46

Toimitusministeristön pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä varoitti MTV:n puoluejohtajatentissä tulevaa hallitusta kiristämästä työn ja yritysten verotusta. Sipilän mukaan veronkiristysten välttäminen on olennaista työllisyysasteen nostamisen kannalta.

Sipilä suuntasi sanansa sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteelle. Sdp on saanut myös kokoomuksesta toistuvasti arvostelua etenkin yritysten verotukseen suunnittelemistaan kiristyksistä.

Sipilä jatkaa perussuomalaisten arvostelua: ”Ruokkivat pelkoja ja kaunaa”

2.4.2019 19:56

Keskustan puheenjohtaja, toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä jatkaa blogissaan perussuomalaisten politiikanteon arvostelua.

Hoivabisneksen mullistaja haluaa Suomeen – Ei tavoittele voittoa, laski kustannuksia ja paransi tuloksia Hollannissa

2.4.2019 19:34

Hollantilainen hoivabisnestä mullistanut Buurtzorg tutkii mahdollisuuksia aloittaa toiminnan Suomessa, Talouselämä kertoo. Hollannissa Buurtzorg on voittoa tavoittelematon säätiö. Buurtzorgin liikevaihto oli 2017 yli 400 miljoonaa euroa.

Näkökulma: 4 isoa nimeä jää pois eduskunnasta – Vain jytky voi rikkoa tasapainon Turussa

2.4.2019 19:08

Varsinais-Suomen hyvä taloustilanne suosii vanhoja puolueita, mutta jos on pakko veikata, niin perussuomalaisten ja kristillisten vaaliliitto voi yllättää.

Ville Niinistö, Stefan Wallin, Annika Lapintie ja Maria Lohela keräsivät vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomesta yhteensä 29 232 ääntä eli 11 prosenttia koko vaalipiirin äänistä. Nyt tämä nelikko on poissa kuvioista, mikä tuo hieman värinää Turun seudun vaalitaisteluun.

Sivu « 69 | 70 | 71 | 72 | 73 |

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset