PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Kaikki blogit puheenaiheesta Metsänlannoitus

Lisää metsänkasvua

Pääministeri Juha Sipilä heitti sunnuntain (3.3.2019) haastattelutunnillaan radion kuuntelijoille metsiemme tulevan kasvuluvun 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se voi toteutua, kun jatkamme nykyisen hyvän metsänhoidon tiellä.

Lukema voi tuntua hurjalta. Eduskuntavaalien allahan käydään kiistelyä siitä, voimmeko jatkaa hakkuita nykyisellä tasolla (72,4 miljoona kuutiota vuonna 2017), tai voimmeko nostaa hakkuut tasolle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa, vai pitäisikö meidän vähentää hakkuita nykyiseltä tasoltaan.

Viekää tuhkatkin pesästä

Uuden biotalouden keskeinen osanen on kiertotalous. Alkuaineet, esimerkiksi typpi ja fosfori on pantava kiertämään jokapäiväisessä taloudessamme niin että ne eivät kerry haitallisiksi jäämiksi.

Kiertotaloudessa on kysymys Suomen maaseudulla jo pitkään edenneestä kehityskulusta. Kiertotalouden vanhin iskulause oli: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä