*

PetraNyqvist Hemulointia näkinkengän kokoisella saarella.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ruotsidemokraatit

Tekevätkö Perussuomalaiset jatkossa yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa?

Tekevätkö Perussuomalaiset jatkossa yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa

ja jos, niin missä? – Kenties Pohjoismaiden Neuvostossa?

*

Kun on olemassa sellainen pohjoismaisen yhteistyön muoto kuin Pohjoismaiden neuvosto. 

Perussuomalaisten paluu 30-luvulle on tilaisuus kaataa hallitus

Perussuomalaiset valitsevat uuden puheenjohtajan ensi viikonloppuna. Vedonlyöjät uskovat Jussi Halla-ahon voittoon, ja minäkin uskon hänen voittavan. Perussuomalaisten tulevien linjauksen kannalta valinnalla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska Halla-aho ja Terho edustavat samanlaista aatteellista linjaa. Valinta heidän välillään on lähinnä henkilövalinta.


Kuinka perussuomalaiset tulevat muuttumaan?
 

Maltillinen kokoomus murtamassa Ruotsidemokraattien eristämistä?

Kokoomusjohtaja Kinberg Batra pitää mahdollisena puolueensa yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa yksittäisissä asioissa, joissa on mahdollista  löytää sopu. Hallitusyhteistyöhön Ruotsidemokraattien kanssa hän ei kuitenkaan ole valmis.

Ruotsidemokraateilla hämäriä Venäjä-kytköksiä

Venäjä kasvattaa vaikutusvaltaansa luomalla yhteyksiä Euroopan äärioikeistoon. Ranskan Kansallinen rintama -puoluetta Venäjä on lainoittanut yli 9 miljoonalla eurolla. Rahaa vastaan Venäjä on saanut puolueen tuen Krimin miehitykselle.

Suomessa kytköksiä on pienellä itsenäisyyspuolueella, joka osallistui Euroopan äärioikeiston foorumiin Pietarissa vuonna 2015. Venäjän politiikkaa tukee myös perusteilla oleva Suomi Ensin -puolue ja sen kanssa läheistä yhteistyötä tekevä MV-lehti, joka tekee yhteistyötä myös natsistisen Suomen Vastarintaliikkeen kanssa.

Ruotsin puolustusministeri ärähti ruotsidemokraateille Putilovin tapauksesta

 

 

Kerroin aikaisemmin Ruotsia hämmentäneestä Egor Putilovin tapauksesta, jossa monen identiteetin mies työskentelee ruotsidemokraattien palveluksessa Ruotsin valtiopäivillä.

Venäjä on harjoitellut hyökkäystä Ruotsiin

Ruotsalaiset kertovat Venäjän harjoitelleen sotilaallista hyökkäystä Ruotsia vastaan. Ruotsalaisten tapa puhua venäläisistä on yleisestikin aivan erilainen kuin meillä Suomessa. Suomi haluaa olla niin kuin se on aina tottunut olemaan. Maassamme ei haluta ärsyttää suurta itäistä naapurimaata. 

Kivi ruotsidemokraattien kengässä, puolueen nuoret

Maahanmuuttovastainen ruotsidemokraatit nousi Ruotsin suurimmaksi puolueeksi ensimmäisen kerran elokuussa 25,2%:n kannatuksella tutkimuslaitos Yougovin mielipidemittauksessa, jonka teetti Metro-lehti.

http://yle.fi/uutiset/metro_ruotsidemokraatit_ensimmaista_kertaa_suurin_...

Ruotsidemokraatit "terävöittämässä" linjaansa?

Ruotsidemokraattien kunnallispolitiiko on yhdistetty viime päivinä tehtyihin dynamiittitakavarikoihin.

Hallandin maakunnassa poliisi löysi tunnetun äärioikeistolaisen maatilalta 50 kiloa dynamiittia. Kesken etsinnän tilan pihaan ajoi auto, josta nousi ruotsidemokraattien politiikko. Hetken päästä hän ajoi pois. Poliisi pysäytti auton ja pyysi politiikon nousemaan autosta. Autosta löytyi muovikassillinen dynamiitin sytyttämiseen tarkoitettuja sytyttimiä.

Myöhemmin poliisi löysi Hallandista lisää 500 kiloa dynamiittia. Dynamiittikauppa oli käyty facebookissa.

Varapääministeri Romson kieltäytyi puheenjohtaja Åkessonin kättelystä

Varapääministeri Romson kieltäytyi puheenjohtaja Åkessonin kättelystä

 

Selväsanainen valinta Ruotsin valtiopäivillä: ”Minä en kättele”

http://www.expressen.se/tv/nyheter/politik/romson-vagrade-ta-akessons-hand/

Huomaan, että Ruotsin politiikan ja poliittisen ilmapiirin seuraaminen alkaa olla kuukausi kuukaudelta kiinnostavampaa.

Jussi Halla-aho parantamassa Perussuomalaisten kannatusta

Perussuomalainen meppi, maahanmuuttokriittisyydestään tunnettu Jussi Halla-aho on avannut sanaisen arkkunsa.Hänen mukaansa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin olisi terveellistä ymmärtää, että maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuminen on keskeinen osa perussuomalaisten kannatuksessa. Halla-ahon mukaan puoluejohto on kokenut maahanmuuton aiheena ikäväksi ja vältellyt sitä, vaikka "kaupunkiseuduilla maahanmuuttoon liittyvä huoli on keskeinen yhteinen nimittäjä perussuomalaisten äänestäjille".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä